Janne Ruokonen päätyi punkin pariin 14-vuotiaana Lappeenrannassa, jossa skeittipunkki oli suosittua. Bändihommat alkoivat kavereiden kanssa autotallissa, ja Ruokoselle osui kitaristin rooli.
Pian tämän jälkeen Ruokonen oli mukana perustamassa punkbändi Anal Thunderia vuonna 1997.
Muusikko muistelee 20-vuotisen uransa aikana menon olleen keikoilla todella villiäkin. Perustamisvuonna keikalle tuotiin joulukuusi ja bändi sai porttikiellon kyseiseen paikkaan.
“Ajattelimme, että tämä on hauskanpidolle omistettu bändi ja pistetään kaikki vaan läskiksi.”
Rellestämisestä kannanottoon
Anal Thunderin sanoitukset muuttuivat kantaa ottavampaan suuntaan 2000-luvun puolivälin jälkeen.
”Huomattiin, että tämä bändi kiinnostaa ihmisiä ja voimme tehdä muutakin kuin rellestää. Punkrockin olennainen osa on puhuminen aatteista ja arvoista, ei aina voi kertoa epäonnistumisista.”
Ruokonen toteaa, että muutokseen vaikutti myös henkinen kasvu bändin jäsenissä.
Musiikin ohella Janne Ruokonen on työskennellyt lähihoitajana ja lastensuojelussa. Ammatissaan hän on törmännyt moniin epäkohtiin. Henkilökuntaa vähennetään ja lastenkoteja lakkautetaan koko ajan, jotta tuottavuus lisääntyisi.
”Tuli sellainen olo, että pitää tässä elämässä muutakin punkkia tehdä, kun soittaa kitaraa keikoilla. Punk on aina ollut poliittinen, ja olen sitä aina rakastanut. Ajattelin, että on tosi punkkia lähteä politiikkaan mukaan.”
“Politiikka on kiehtovaa. Sitä on helpompi haukkua, kun lähteä kokeilemaan, että pystyykö asioita itse muuttamaan”, tuumii muusikko Janne Ruokonen.
Enemmän punkkia, vähemmän byrokratiaa
Muusikko Heikki Kuulan kanssa oli sopimus, että yksin ei lähdetä politiikkaan.
”Sanoin Heikille, että jos sinä lähdet ehdolle, niin minäkin lähden.”
Ruokonen toteaa, että jos hänen taustansa punkmuusikkona vaikuttaa niin myönteisesti kuin negatiivisesti uskottavuuteen poliitikkona, niin se on hyvä asia. Silloin hänet on huomattu.
”En koe siirtyväni punkkarista politiikoksi. Koen, että tämä on vain osa-alue, jota haluan kokeilla. Haluan katsoa, mihin se johtaa ja voinko vaikuttaa asioihin.”
Hänen mottonaan toimii ”enemmän punkkia, vähemmän byrokratiaa”. Ruokonen on työelämässään kohdannut niin paljon papereiden täyttämistä, että hän kokee siihen menevän ajan olevan pois konkreettisesta avusta.
”Jos olisi vähemmän lappujen täyttämistä ja perustulo, niin sosiaalityöntekijöillä jäisi resursseja ja aikaa auttamiseen. Perustulo mahdollistaisi myös osa-aikatyön, yrittäjyyden tai kulttuurityön kokeilemisen.”
Perustulon lisäksi Ruokosen kantavia vaaliteemoja ovat syrjäytymisen ja eriarvoisuuden ehkäiseminen.
”Ajattelen tätä haasteena itselleni, mielestäni elämässä on tärkeää haastaa itseään ja lähteä tuntemattomille vesille.”