Aluevaalien merkitys ei ole äänestäjille kovinkaan selvä arvioi Helsingin yliopiston sosiologian apulaisprofessori Veikko Eranti.
– Aluevaalit ovat vasta vakiintumassa. Ihmiset eivät varmaan suoranaisesti tiedä mistä asioista niissä päätetään, sanoo Eranti.
Aluevaltuutetut valitaan päättämään hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden, sekä pelastustoimien järjestämisestä.
Edellisten vuonna 2022 järjestettyjen aluevaalien äänestysprosentti oli 47,5 prosenttia. Vuonna 2021 pidettyjen kuntavaalien äänestysprosentti oli koko maassa 55,1 prosenttia.
Erantin mukaan voi myös olla, että valtuutettujen vähäisempi päätäntävalta ei houkuttanut ihmisiä äänestämään.
Tampereen yliopiston tekemä julkaisu aluevaltuutettujen roolista todentaa, että hyvinvointialuevaltuuston jäsenistä 60 prosenttia piti päätäntävaltaansa heikkona. Myös hyvinvointialueiden asukkaista 81 prosenttia oli samaa mieltä. Kyselyn otoksessa on käytetty koko maan eri hyvinvointialueita.
Eranti pohtii myös äänestäjien toimintatapaa tulevissa aluevaaleissa.
– Kiinnostavaa on, kuinka moni äänestäjä aikoo äänestää kuntavaaleissa, mutta jättää äänestämättä aluevaaleissa tai äänestääkö samoja ehdokkaita molemmissa vaaleissa, Eranti kommentoi.
Eranti jopa kyseenalaistaa aluevaalien merkityksen.
– Rehellisesti jos sanotaan, niin ei aluevaaleilla kauheammin ole väliä. Sen verran kyllä, että aluevaltuustoissa tehdään sote-palveluiden päätöksiä, jotka vaikuttavat kansalaisiin. Etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville sairaalan sijainti voi olla merkittävä tekijä, jos julkisella liikenteellä ei pääse perille.
Aluevaalit järjestetään 13.4.2025.