Ennen festariyleisölle riitti hiekkakenttä, lava ja makkaraperunakoju.
Nykyään asiat ovat toisin, sillä ihmiset kaipaavat tapahtumilta yhä enemmän elämyksellisyyttä ja osallistumisen mahdollisuutta.
Boutique– eli putiikkifestivaalit pyrkivät vastaamaan ihmisten kasvavaan elämysnälkään tarjoamalla musiikin lisäksi paljon muutakin: taidetta, kulttuuria ja yhteistä tekemistä.
Superwood haluaa luoda seikkailun aikuisille
Yhtenä putiikkifestivaalien edelläkävijänä Suomessa toimii Superwood, joka järjestetään lokakuussa kolmatta kertaa. Monipuoliseen ohjelmatarjontaan nojaava tapahtuma on rakennettu kulttisarja Twin Peaksin mystisen hengen ympärille. Festivaali sijoittuu Vuosaaressa sijaitsevaan Hotel Rantapuistoon ja sitä ympäröiviin metsiin.
Musiikkitarjontaa on laidasta laitaan, mutta lisäksi ohjelmaan on listattuna muun muassa puheita, aamujoogaa, elokuvia sekä yhteislaulua nuotion ääressä.
Tunnelmaa metsään luodaan valotaiteella ja ääni-installaatioilla.
Festivaalin taustalla on Ivana Helsingin perustaja ja elokuvaohjaaja Paola Suhonen. Hänen mukaansa Superwoodin alkuperäisenä ajatuksena oli luoda jotain kokonaan uutta ja kaivattua.
– Lähdimme tekemään urbaania festivaalia, jossa kuitenkin on mukana vahvasti metsä ja yhteisöllisyys.
Pienen festivaalin initiimiys mahdollistaa Suhosen mukaan tietynlaisen ”leirikoulutunnelman.”
Suhonen kertoo, ettei Superwoodilla ole selkeästi määriteltyä kohderyhmää, sillä artistikattaus on varsin laaja ja genrejä rikkova. Esiintyjiä löytyy Jari Sillanpäästä Tuuttimörköön.
Yksi Suhosen visioista onkin, että ylimääräinen genreajattelu unohdettaisiin, eikä yleisöllä välttämättä olisi tarvetta luokitella itseään tai muita hipstereihin ja influencereihin.
– Yksisilmäisyys genrejen suhteen on mielestäni vaarallista ja tietyllä tavalla tylsää. Ennemmin haluamme luoda lapsuudenmakuisen seikkailun, josta hyvin erityyppiset ihmiset voisivat löytää jotain merkityksellistä.
Intiimimpi vaihtoehto massafestivaaleille
Festivaaliyleisöön erikoistunut tutkija Maarit Kinnunen Lapin yliopistosta uskoo, että persoonallisille putiikkifestivaaleille löytyy kysyntää Suomessa.
Suuret festivaalit houkuttelevat massoja hittilistojen kärkinimillä. Sen seurauksena samat artistit kiertävät kaikki kesän tapahtumat.
– Musiikkifestivaalit muistuttavat nykyään liikaa toisiaan. Kansainväliselläkin tasolla on todettu, että musafestareilla on tietty saturaatio saavutettu jo aikaa sitten.
Kinnunen on tutkimuksissaan havainnut myös, että yhä useampi kolmekymppinen suuntaa mieluummin pienille kuin isoille festivaaleille.
Putiikkifestivaalien järjestäjät tiedostavat pienen, eksklusiivisemman festivaalin viehätyksen. Järjestäjillä ei välttämättä ole sen vuoksi edes tarvetta kasvattaa kävijämääriä radikaalisti.
Joskus kuitenkin niin käy.
Putiikkifestarina tiensä raivannut Flow Festival on vuosien saatossa paisunut lähes kaksikymmenkertaisiin kävijämääriin verrattuna aloitusvuoteen 2004. Tänä vuonna Flowssa oli 83 000 kävijää.
Festarin tarkkaan suunniteltu taianomaisuus voi tarjota pakopaikan arjesta.
Paola Suhonen toivoo, että Superwood imaisee kävijän mukaansa niin intensiivisesti, että ympäröivä maailma unohtuu hetkeksi.
– Tavoitteena on se sama toismaailmallinen fiilis, joka syntyy, kun on ollut uppoutuneena oikein hyvään elokuvaan. Parhaimmillaan elämys on juuri sellainen.
- Boutique-termi festivaalien yhteydessä juontaa juurensa 1960-luvun Lontooseen. Kaupunkiin syntyi tuolloin useita pieniä ”putiikkeja”, joissa nuoret kohtasivat ja suunnittelivat vaatteita suunnittelijan ja asiakkaan yhteistyöllä.
- Ideologia kuluttajan ja tuottajan välisestä vuorovaikutuksesta kulkeutui putiikkifestivaaleihin.
- Lähde: Timi Härkönen, Festivaalien tulevaisuus – osallistamisen ja elämyksellisyyden merkitys festivaalituotannossa, 2012, Aalto yliopisto