Esteet pois, täältä tullaan!

Esteettömyys on osa tasa-arvoa. Suomessa esteettömyystilannetta pyritään parantamaan esimerkiksi aina, kun luvanvaraisia remontteja tehdään.

Pajamäen Alepan sisäänkäynnille tuli hiljattain luiska portaiden tilalle. Myymäläpäällikkö Minna Koivulan mukaan muutos lähti asiakkaiden palautteesta.

– Asiakaskunnasta iso osa on vanhuksia, joista osa käyttää apunaan rollaattoria. Myös lastenvaunujen kanssa kulkeminen oli haastavaa.

Pajamäen Alepalla oli onnea, koska pihalla oli tilaa rampille yllin kyllin. Tilanne on vaikeampi etenkin kaupunkien keskustoissa: jos sisäänkäynti tulee kapealta jalkakäytävältä, tilaa asianmukaiselle luiskalle ei välttämättä ole.

– Suuri osa kivijalkaliikkeistä on rakennettu jopa yli sata vuotta sitten, eikä silloin ollut mitään esteettömyysmääräyksiä. Uudemmissa kauppakeskuksissa asia on paremmalla mallilla, kertoo Invalidiliiton esteettömyysasiantuntija Ari Kurppa.

Esteettömyystilanne on Suomessa verrattain hyvä, ja yleisellä tasolla ollaan menossa koko ajan parempaan suuntaan. Esteettömyyden huomioimiselle ei kuitenkaan ole aina rahaa.

– Heikompina aikoina ajatellaan helposti, että tuostakin voitaisiin säästää.

Kurpan mukaan nettikaupat helpottavat esteettömyyspalveluita tarvitsevien ostosten tekemistä huomattavasti. Päivittäistavaroiden nettikaupat eivät kuitenkaan ole vielä lyöneet yhtä hyvin läpi Suomessa kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa.

– Vaikka jotkut toki tykkäävät kaupassa käynnistä, niin onhan se helpompaa, kun joku tuo ruokaostokset suoraan kotiin.

Rakennusfirmat ovat keskustelleet Invalidiliiton kanssa jo noin kymmenen vuotta sitten siitä, että uusiin asuinrakennuksiin rakennettaisiin tiloja nettitilauksia varten. Ostokset voitaisiin kuljettaa sinne, vaikka asukas ei itse olisi kotona. Talossa tulisi olla myös asianmukaiset kylmätilat niitä tarvitsevia ruokaostoksia varten.

    • Esteettömyydessä on kyse siitä, että kaikenlaiset ihmiset pystyvät yhtä lailla käyttämään kaikkia palveluita.
    • Liikkumisen helpottamisen ohella esteettömyyttä suunniteltaessa otetaan huomioon myös esimerkiksi näkemiseen, kuulemiseen, kommunikaatioon ja sähköiseen viestintään liittyvät asiat.
    • Palvelujen saavutettavuus, välineiden käytettävyys, tiedon ymmärrettävyys ja mahdollisuus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ovat esteettömyyden keskeisiä asioita.

Lähde: Invalidiliitto