Saana Välimaa ja Jali Honkasola alkoivat kolme vuotta sitten kerätä Kimble-lautapelejä. Pariskunnan keräilyharrastus alkoi aivan sattumalta.
– Meillä oli ensin yksi Kimble, joka meni rikki. Kävimme lelukaupasta ostamassa uuden, ja samoihin aikoihin bongasin netistä sellaisen hienon zombie-aiheisen Kimblen. Siinä vaiheessa meillä oli käsissämme kaksi erilaista peliä ja siitä se ajatus lähti, Välimaa sanoo.
Välimaa ja Honkasola kertovat innostuneensa asiasta lisää saatuaan selville, että pelistä on julkaistu yhteensä 42 erilaista versiota.
Kimble on pysynyt suosikkipelinä sukupolvelta toiselle
Digitaalisen kulttuurin tohtorikoulutettava Lilli Sihvonen tutkii väitöskirjassaan klassisten kulttuurituotteiden elinkaaria. Aarne Heljakan vuonna 1967 maahantuoma Kimble on säilyttänyt suosionsa sukupolvelta toiselle jo yli viisikymmentä vuotta, mutta Sihvosen mukaan aikakautemme tuotesuhteet ovat ongelmallisia.
– Esineistä luovutaan nykyään hyvin herkästi. Yritän selvittää, voiko esimerkiksi jätteen määrää maailmassa vähentää ottamalla oppia Kimblen kaltaisista klassisista tuotteista, joiden suosio ei laske, Sihvonen sanoo.
Sihvosen mukaan on paljon keräilijöitä, jotka keräävät jonkun tietyn teeman tuotteita ja pelejä. Kimble-pelien kerääminen ei pelin suosiosta ja tunnettuudesta huolimatta kuitenkaan ole yleistä.
Kimblen suosio pelinä perustuu ainakin osittain sen yksikertaisuuteen. Taidollisesti ja toiminnallisesti peli vaatii vähän, mutta juuri se koukuttaa.
– Jonkin verran pitää olla taktista osaamista, mutta ei peli vaadi mitään taitoja. Silti Kimbleä pelatessa voi tunteet nousta pintaan ja tulla kunnon riitojakin, Sihvonen sanoo.
Opiskelijoiden keskuudessa peli on suosittu seurallisuutensa vuoksi. Peliä käytetään muun muassa juomapelinä illanvietoissa sekä tutustumisvälineenä uusien ja vanhojen opiskelijoiden välillä.
Välimaa ja Honkasola kertovat myös pelaavansa Kimbleä lähes päivittäin.
– Jos joku tuttu on tulossa yökylään, saattaa hän vitsailla, että tulee vain sillä ehdolla, että illalla pelataan Kimbleä, Välimaa sanoo.
Pariskunta on suunnitellut järjestävänsä ystäväpiirilleen Kimble-mestaruuskilpailut tupaantuliaistensa yhteydessä. Pelivälineistä kilpailun järjestäminen ei jää kiinni, sillä pariskunnan olohuoneen seinälle on aseteltu pinoon 38 erilaista pelilautaa.
Kerääminen ei lopu, vaikka kaikki pelit ovat koossa
Tactic Games Oy julkaisee vuosittain uuden Kimble-pelin, mutta osa Kimbleistä ei tule koskaan jälleenmyyntiin. Esimerkiksi Kimblen 40-vuotisjuhlaa varten suunniteltu peli on jaettu vain Tactic Games Oy:n yhteistyökumppaneille ja median edustajille. Välimaalla ja Honkasolalla on sekin.
– Osa peleistä on oikeasti hankala löytää. On ollut kiva huomata, kun kaverit ovat alkaneet käyttämään kontaktejaan ja esimerkiksi SaiPa-teemaisen Kimblen saatamme saada työkaverini kontaktien avulla, Honkasola sanoo.
Välimaa ja Honkasola kertovat keräilyn jatkuvan myös sitten, kun he ovat saaneet kaikki vanhat pelit kerättyä. Silloin keräily muuttuu uuden version odotteluksi.