Maalis-huhtikuussa alkaneiden koronarajoitusten jälkeen monet ravintolat ja konditoriat ovat aloittaneet yhteistyön ruokakauppiaiden kanssa. Ravintoloitsijat ovat paikanneet taloudellisia menetyksiään tuomalla ravintola-annoksensa lähikauppojen einesruokahyllyille.
Vaikka valmisannoksien menekki ei riitä kattamaan pandemiasta seuranneita tappioita, on niiden valmistus säästänyt työpaikkoja. Kysyntä on ollut riittävää vakuuttamaan useat ravintoloitsijat siitä, että toimintaa kannattaa jatkaa myös kriisin jälkeen.
Erityisesti Keskon kauppiaat ovat panostaneet yhteistyöhön. Eri K-Marketeissa myydään nyt noin 70:n eri ravintolan tai konditorian tuotteita, joita ei ennen maalis-huhtikuuta saanut ruokakaupoista. Yhteistyötä on tehty kauppiaskohtaisesti, ja luvut saattavat vaihdella nopeasti.
Yhteistyö voi alkaa joko ravintolan tai kauppiaan yhteydenotosta. Myyntipakkausten suunnittelun ja elintarvikeviraston myönnytyksen jälkeen toiminnan voi aloittaa melko nopeasti, vaihdellen päivistä muutamiin kuukauteen.
Vantaan Tammiston K-Citymarketilla on nyt käynnissä yhteistyö kymmenen toimijan kanssa. Kauppias Kimmo Sivosen mukaan etätöiden lisääntyminen näkyi kysynnässä välittömästi.
– Ravintoloiden ja kauppojen välinen yhteistyö on ollut trendi jo pidempään. Korona oli vain voimakas ponnahdus eteenpäin. Asiakkaat ovat tykänneet, ja on tietysti kiva tehdä hyvää, Sivonen sanoo.
– Joidenkin ravintoloiden kanssa on jo puhuttu jatkosta korona-ajan jälkeen. Jotkut pienemmät ravintolat taas elävät hetkessä, eikä suunnitelmia ole tehty.
Valmisruokien myynti on myös brändäystä
Yksi ravintoloista on lahtelainen Mamma Maria. Pasta-annoksia on myynnissä 12:ssa eri ruokakaupassa. Heillä ruokakauppoihin siirtyminen on kattanut noin 20 prosenttia koronatappioista, ja pelasti kahdesta kolmeen työpaikkaa. Toiminta aloitettiin ravintolasta, mutta nyt ketju on hankkinut suurkeittiötilat valmisruokatuotannon jatkamista ja laajentamista varten.
– Tästä tulee meille uusi kivijalka. Kyllä suosio yllätti, vaikka buumista tiedettiin, kertoo ravintolan toimitusjohtaja Markku Kuitunen.
Myös Tokyo55 ja Mamma Rosa -ravintoloita pyörittävä Kaukoravintolat Oy on jatkamassa valmisruokamyyntiä koronan jälkeen. Yritys aloitti yhteistyön kauppojen kanssa jo muutama päivä rajoitusten alkamisen jälkeen, ja tarjoaa nyt tuotteitaan kahdeksaan kauppaan pääkaupunkiseudulla. Toimitusjohtaja Raimo Pekkosen mukaan ilman näitä toimia Helsingin keskustan Tokyo55 olisi jouduttu sulkemaan.
– Työllistimme tällä noin 15 ihmistä, kun ravintolat suljettiin kokonaan. Nyt, kun ravintolat saavat olla auki rajoitetusti, työllistämme noin viisi ihmistä, hän sanoo.
Toiminnan aloitus vaati uusien pakkauskoneiden ja jäähdytyskaappien hankintaa, eikä myynti kata kaikkia tappiota. Pekkonen kuitenkin uskoo, että etätyökulttuuri jatkuu pandemian jälkeen, joten laadukkaalle valmisruoalle riittää kysyntää. Tuotteilla myös esitellään ravintoloiden brändiä.
– Lisäksi ruokahävikkiä on nyt pystytty vähentämään. Esimerkiksi ravintoloiden sushibuffeteissa on isot ruokahävikit, mutta ruoan vieminen kauppoihin lisää täsmäostojen määrää, eikä ruokaa lennä niin paljon roskiin.
S-ryhmä on kompensoinut ravintoloidensa tappioita kotiinkuljetuspalvelulla, ja on käynnistänyt kehityshankkeen ravintolaruokien ja kauppojen yhdistämiseksi. Rosson pizza-annoksia on laajemmin myyty päivittäistavarakaupassa.
– Jonkin verran paikallisesti on ollut kokeiluja. Rosson annokset ovat menneet varsin hyvin kaupaksi, kertoo SOK-viestinnän Kai Ovaskainen.
Lidl toi sushiravintola Fukun annokset joihinkin kauppoihinsa jo vuonna 2018. Toukokuun jälkeen ne laajennettiin 21:een uuteen liikkeeseen, ja nyt tuotteita saa 40:stä kaupasta. Muita vastaavia ravintolatuotteita ei Lidlin hyllyihin ole vielä päätynyt.
Valmisruokien menekin kasvu on huomattu myös ravintoloiden ulkopuolella. Esimerkiksi Finnairin Taste of Finnair -valmisruokapaketit ovat myyneet odotettua paremmin. Vantaan Tammistosta aloitettu kokeilu laajennettiin tällä viikolla kymmeneen uuteen K-kauppaan.
Lue myös
Ravitsemuksen asiantuntijat haluavat tarjota vaihtoehdon somessa leviävälle terveyshuuhaalle
Purkkiananas kuuluu suomalaisten karanteenivarustukseen – säilykkeistä voi tehdä myös harrastuksen