Lumenpudottajat uurastavat aamusta iltaan kattojen turvaamiseksi

Lumikuormat ovat kasvaneet tammi-helmikuun taitteessa valtaosassa maata. Erityisesti suurten hallien kattojen kestävyys on varmistettava ja paras tapa tähän on pudottaa lumet katolta. Jatkuvat lumisateet tuovat työtä ja kiirettä kiinteistöhuollon ammattilaisille.

Itä-Hakkilan teollisuusalueella työpäivä on aloitettu jo aikaisin aamulla. Lumesta puhdistettavaa kattotilaa on noin hehtaarin verran ja työurakat saattavat venyä 12-tuntisiksikin. Työtä tehdään pääosin käsipelillä kolaamalla lumet katolta alas ja kertyneitä lumikinoksia viedään rekoilla pois useita kymmeniä työn edetessä. 

Rakennusliike Talopekat Oy:n, alamies Juha Heikkinen valvoo rakennuksen alapuolella, että ylhäällä työskentelevät tiimikaverit pudottavat lunta turvallisesti aidatun alueen sisäpuolelle. Muutamina viime vuosina lumenpudotustöissä puuhaillut Heikkinen on kuullut työkollegoiltaan, että vastaavanlaisia lumimassoja on ollut viimeksi reilu viisi vuotta sitten. Suuret lumimäärät eivät Heikkistä hätkäytä ja hänen mielestään lumi tuo talven tuntua.  

”Kun on tällainen hieno keli ja pääsee olemaan tuolla korkealla katolla katselemassa maisemia, kokee hienoja hetkiäkin. Mikäs tässä lunta kolatessa ja tiputtaessa”, Heikkinen toteaa. 

Alamiehen tehtävänä on valvoa, ettei lunta päädy ohikulkijoiden niskaan.

Lumenpudottajana työskenteleminen vaatii kuitenkin tietynlaisia ominaisuuksia eikä sovi kaikille. 

”Tässä työssä on tosi tärkeää olla ahkera ja aikaansaava. Fyysiset ominaisuudet on oltava kunnossa, sillä työ on melko rankkaa hommaa loppuen lopuksi.”, Heikkinen korostaa.  

Kulunut talvi on ollut luminen, joten kattojen huimapäiden kiipeily jatkunee vielä.