Muutokset kissan juomatottumuksissa on syytä ottaa vakavasti

Omistajat huokaisevat helpotuksesta, kun kissa alkaa juoda pitkän juomattomuuden jälkeen. Silloin on kuitenkin lähdettävä eläinlääkäriin.

Viime kesänä seitsemänvuotias Lio-kissa alkoi virtsata lattioille. Muutaman päivän kuluttua Lio ravasi hiekkalaatikolla, mutta se virtasi vain vähäisiä määriä. Sitten virtsaa ei tullut enää juuri lainkaan. Omistajat Jani ja Tiina Radmer veivät Lion päivystykseen.

Liolta löydettiin virtsakiviä. Lääkäri määräsi Liolle uuden ruokavalion, joka liottaisi virtsakiviä pikkuhiljaa pois. Hoito ei kuitenkaan auttanut, sillä virtsakivien lisäksi Liolla todettiin tulehdus virtsarakossa. Tulehdukseen määrättiin antibioottikuuri. Tulehdus alkoi talttua, jonka jälkeen virtsakiviä liottava ruokavaliokin tepsi. Lio-kissa tervehtyi.

Tapahtuneen jälkeen Radmerit vähensivät kissojensa Lion, Lucan ja Naon kuivamuonan määrää, antoivat enemmän märkäruokaa ja alkoivat seurata tarkemmin kissojensa juomista.

– Sairastelu on sekä kissoille että omistajille todella raskasta, Jani Radmer sanoo.

Nykyään Radmerit tarjoavat kissoilleen vedellä jatkettua märkäruokaa.

Vettä tulisi olla saatavilla helposti ja houkuttelevasti

Kissaklinikka Felinan johtaja Teija Immonen sanoo, että kissoille olisi hyvä järjestää juomiseen samankaltaiset olosuhteet kuin luonnossa.

– Vesipisteitä voi olla tarjolla viidestä seitsemään, jotta kissa voi ohimennen havahtua juomaan. Isommassa kodissa jopa enemmän.

Kissojen juoma-astioita ei tulisi pitää kissan hiekkalaatikon tai ruoka-astioiden lähellä. Juoma-astioiden tulisi olla myös erilaisia.

– Kissa ei halua juoda niin, että naama pitää työntää johonkin ja viikset osuvat astian seinämiin. Korkea ja kapea juomalasi on hyvä, mutta siinäkin veden pinta pitää olla piripinnassa. Saunavadin mallinen laakea astia on myös hyvä.

Radmerien kissoilla on käytössä suihkulähdettä muistuttava juoma-automaatti, laakea metallikulho ja iso teekuppi.

Myös makuvedet voivat houkutella kissoja juomaan. Niitä tehdään jäädyttämällä katkarapujen tai seitien sulatuslientä tai luulientä. Jääpalan sisälle voi jättää, vaikka katkaravun kissalle.

Kissan terveys heijastuu hiekkalaatikkoon

Kissa on alkujaan aavikkoeläin, jonka elimistö on kehittynyt pärjäämään vähällä vedellä. Kissan munuaiset erittävät väkevää virtsaa, missä on hyvin vähän vettä. Siksi kissan virtsa haisee voimakkaasti.

Osa nesteistä imeytyy takaisin kissan paksusuolesta. Jos kissat eivät juo tarpeeksi vettä, niille voi syntyä ummetusta.

Ummetuksessa uloste tulee harvemmin kuin päivittäin ja muistuttaa kuivia jäniksen papanoita. Ummetus voi johtaa siihen, että kissa syö harvemmin ja oksentelee.

Kissa ei kestä pitkiä paastojaksoja. Kissaklinikka Felinan Immonen kertoo, että jo 12 tunnin syömättömyys voi vaurioittaa kissan maksaa.

– Jos pissaamisessa ei ole muutoksia ja kakkaa tulee joka päivä, kissa todennäköisesti saa tarpeeksi nestettä. Terve kissa voi saada kaiken tarvitsemansa nesteen ruuasta.

Immosen mukaan kissojen nestevajeen vaikutukset voi nähdä katsomalla kissan suuhun. Ikenien tulisi olla kosteat. Ei nahkeat ja kuivat.

Eläinlääkärien käyttämällä testillä voi arvioida, onko kissalla nestevajetta. Kun kissan nahkaa nostaa lapaluiden välistä ylöspäin, nahkan pitäisi palautua nopeasti. Jos nahka palautuu hitaasti, kissa saa todennäköisesti liian vähän nestettä tarpeeseensa nähden.

Tällä hetkellä Radmerien Lio-kissa noudattaa erikoisruokavalioita ja voi hyvin. He toivovat, etteivät Lion vaivat palaa. Radmereille on jäänyt pysyvä huoli siitä, saavatko heidän kissansa tarpeeksi vettä.

Vie kissasi eläinlääkäriin, kun kissa…

  • Juo paljon tai lopettaa juomisen
  • Lopettaa syömisen tai syö huonommin
  • Oksentaa
  • Virtsaa enemmän tai vähemmän kuin normaalisti