Nuoria eduskuntavaaliehdokkaita kaivataan, mutta politiikan haastavuus ei houkuttele

Nuoret kampanjoivat perinteisin keinoin. Puoluepolitiikkaa on haastavaa ymmärtää, ja ehdolle lähteminen vaatii ehdokkaalta paljon.

Nuorten kynnys osallistua eduskuntavaaleihin on korkea. Nuoret kampanjoivat erityisesti perinteisin keinoin, eli kohtaamalla ihmisiä.

–  Ei ole kyse siitä, ettei nuoria kiinnostaisi politiikka. Puoluepolitiikka ja ehdolle lähteminen on vain etäistä, joten mukaan ei osata lähteä, kertoo 18-vuotias Jussi Kukkurainen (kesk.) Kouvolasta.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ehdokkaiden keski-ikä oli noin 47 vuotta. Iäkkäämmillä ehdokkailla on usein enemmän kokemusta ja kannattajakuntaa, joten ehdolle lähteminen vaatii nuorilta erityistä intoa ja motivaatiota. Kokematon ehdokas pääsee harvoin heti eduskuntaan, joten myös pitkäjänteisyyttä vaaditaan.

Liperiläisen 19-vuotiaan Emilia Kangaskolkan (sd.) mukaan ainakin hänen tapauksessaan motivaatio on olemassa jo valmiiksi.

–  Tärkeää on se, että jaksaa uskoa itseensä vaalikampanjan alusta loppuun asti, hän pohtii.

Turkulainen 23-vuotias Siiri Turunen (kok.) painottaa, että myös rohkeutta vaaditaan paljon. Ehdokkaan on kestettävä huutelu niin somessa kuin kaduillakin. Ikää voidaan vähätellä.

 

Kuvassa Emilia Kangaskolkka, Jussi Kukkurainen ja Siiri Turunen.

Emilia Kangaskolkka, Jussi Kukkurainen ja Siiri Turunen haluavat vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin.

Haasteena raha ja politiikan etäisyys

Raha on yksi ongelma ehdolle lähtemisessä, sillä useat kampanjointikeinot ovat kalliita. Haastatellut nuoret suosivatkin ehkä vähän yllättäen perinteistä kampanjointia, eli ihmisten kohtaamista esimerkiksi toreilla. Se vie ainoastaan aikaa, ei rahaa.

Myös sosiaalisesta mediasta saa näkyvyyttä täysin ilmaiseksi.

Kukkuraisen mukaan puoluepolitiikan ymmärtäminen on haastavaa. Sitä ei opi koulussa.

Politiikka on myös yleisesti vaikeaa.

– Nuoret eivät ymmärrä, miten esimerkiksi valtion velka ja miljardien rahasummat vaikuttavat yksilön elämään, Turunen kertoo.

Kangaskolkka toivoo, että yleinen ilmapiiri olisi nuorisomyönteinen. Puolueiden pitäisi aidosti tukea nuoria ehdokkaita.

Ehdokkaat kaipaavat lisää nuoria mukaan politiikkaan. Nuoria koskevat aiheet olisi tärkeää saada esille.

–  Eläkkeisiin liittyvistä teemoista puhutaan paljon enemmän kuin nuoriin liittyvistä asioista, Jussi Kukkurainen toteaa.

Vaalityön tekeminen on tärkeää, vaikkei lopulta pääsisikään eduskuntaan.

–  Jos nuoret ovat tuoneet itselleen tärkeitä asioita esiin, iäkkäämmätkin saattavat nostaa näitä asioita päätöksenteossa esille, Siiri Turunen sanoo.