Pienpuolueet eivät anna periksi arvoistaan

Pienpuolueiden eduskuntavaaliehdokkaat seisovat omien arvojensa takana huolimatta siitä, että pääsy eduskuntaan on vaikeaa.

Yksitoista pienpuoluetta ja Liike Nyt, joka rekisteröitiin puolueeksi vasta vaalien jälkeen, asettivat ehdokkaita vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Vain Liike Nyt sai eduskuntapaikan viime vaaleissa.

Feministisen puolueen ehdokas Annica Hosio Vantaalta kokee, että isoissa puolueissa arvokysymykset ja vaalilupaukset tallotaan viimeistään hallitusneuvotteluissa.

– Tarvitsemme rohkeutta puolustaa ihmisoikeuksia ja vaatia enemmän politiikalta. Mielestäni siihen on valitettavasti haastavaa pystyä, jos on eduskuntapuolueessa.

Hosio liittyi feministiseen puolueeseen vuonna 2019 hallitusneuvottelujen päätyttyä. Häntä harmitti, että translain käsittely jäi hallituksessa kesken.

– Meidän translaki on ollut niin vanhanaikainen ja sortanut ihmisoikeuksia. Koen, että minulle on tärkeämpää seistä omien arvojeni takana kuin se, että saisin mahdollisesti paikan eduskunnasta.

Hosio kertoo kampanjoivansa mieluummin altavastaajan asemasta, vaikka isossa puolueessa onkin erilaiset resurssit ja mahdollisuudet.

Uusia kysymyksiä politiikkaan

Pienemmissä puolueissa saa periaatteistaan pitää paremmin kiinni. Kaikesta ei tarvitse tehdä kompromisseja, kertoo eläinoikeuspuolueen puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Jaakko Perttunen Nokialta.

– On eduskuntapuolueita, jotka ovat ottaneet kantaa eläinasioihin, mutta ne tuntuvat käytännön politiikassa unohtuvan. Itselle se näyttäytyy siten, että ne asiat ovat uhrattavissa.

Jo pelkästään eläinoikeuspuolueen mukana olo vaaleissa tuo Perttusen mukaan eläinoikeudet osaksi vaaleja. Näin pienpuolueet pyrkivät omalla toiminnallaan nostamaan politiikkaan uusia kysymyksiä.

Paras tapa uudistaa suomalaista politiikkaa on rakentaa kovaan osaamiseen keskittyvä liike, joka haastaa vanhat puolueet, toteaa liberaalipuolueen puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Lassi Kivinen Helsingistä.

– Sparraamalla vanhoja puolueita voimme tehdä myös niistä parempia.

Eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät saa puoluerahoitusta. Tämä voi vaikuttaa siihen, että on vaikea tehdä vertailukelpoinen kampanja eduskuntapuolueen kanssa. Pienpuolueet ovat myös huomattavasti vähemmän esillä mediassa.

– Me teemme tätä oman työmme ohessa ja omalla rahoituksella. Siksi se pitääkin korvata terävämmällä politiikalla ja asiaosaamisella, Lassi Kivinen toteaa.

Vaikka vaalijärjestelmä suosiikin isompia puolueita, Kivinen uskoo, että tänä vuonna Arkadianmäen ovet aukeavat liberaaleille.


 

Vaaliliitto parantaa pienpuolueiden mahdollisuuksia

Feministinen puolue ja eläinoikeuspuolue ovat solmineet valtakunnallisen vaaliliiton tämän vuoden eduskuntavaaleihin. Suomen nykyisellä äänten laskemistavalla tuntui järkevältä tehdä tämä päätös.

– Vaaliliitto eläinoikeuspuolueen kanssa tuntui hyvin luontevalta, sanoo feministisen puolueen ehdokas Annica Hosio.

– Aiomme panostaa näihin vaaleihin. Toivottavasti se näkyy myös ääninä ja mahdollisena paikkana eduskunnassa.

Eläinoikeuspuolueen puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Jaakko Perttunen on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa vaaliliitto on hyvä asia, sillä puolueilla on paljon yhteistä.