Skeittauksen olympiamitaleista kilpaillaan ensimmäistä kertaa tulevissa Tokion olympialaisissa. Lajin harrastajat suhtautuvat lajin olympiastatukseen usein välinpitämättömästi ja kokevat, ettei olympiaskeittaus edusta sitä, mistä skeittauksessa on kyse.

Helsinkiläiset Adrian Jakobsen, 21, ja Nooa Yletyinen, 22 ovat harrastaneet skeittausta yli kymmenen vuotta. Molemmat kertovat skeittauksen olevan elämäntyyli, joka on sidoksissa kaikkeen omaan tekemiseen.

– Liikunta tulee hauskanpidon ohessa, mutta ei skeittaus ole samalla tavalla urheilulaji kuten vaikka jääkiekko, sanoo Jakobsen.

Miehet tekevät selvän rajan kisaamisen ja heidän tuntemansa skeittauksen välille ja sanovat kisaskeittauksen olevan vaikeasti samaistuttavaa.

– Toivottavasti skeittauksesta ei nyt tule sellaista lajia, jossa vanhemmat tekee lapsistaan väkisin huippu-urheilijaa ja pakottaa skedeemään. Tosta skeittaus on tällä hetkellä vielä kaukana, sanoo Yletyinen.

Skeittilehti Hang Up Magazinen toimittaja Mikko Kempas tunnistaa olympialaisten jakaneen ihmiset skeittipiireissä, mutta sanoo yleisimmän mielipiteen olevan, ettei skeittauksen osallistuminen olympialaisiin ole keneltäkään pois. Kempas sanoo lajin olevan niin vaikea ymmärrettävä, ettei se ole kovin yleisöystävällinen.

– Skeittikisat on kuin sirkusesitys, jossa yleisöltä saadaan vau-reaktio ilman, että yleisö ymmärtää yhtään mitä juuri tapahtui. Lajia harrastamattoman on todella vaikea ymmärtää kahden samalta näyttävän tempun vaikeuseroja, sanoo Kempas.

Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen kertoo skeittauksen olevan osa nuorisokulttuurista liikuntaa, joka sisältää omanlaistaan arvomaailmaa ja merkityksenantoa. Itkosen mukaan olympiaskeittaus voidaan nähdä aikuisten ja organisaatioiden johtamaksi toiminnaksi, joka on alkuperäiselle nuorisokulttuuriin perustuvalle viritykselle vierasta. Itkonen viittaa Anni Rannikon tutkimuksiin vaihtoehtoliikunnasta ja nuorisokulttuureista.

–  Anni Rannikko on tutkimuksissaan osoittanut, että nuorisokulttuurillista liikuntaa sävyttävät vapaus, vertaisoppiminen ja vastarinta. Olympialaisiin siirtyminen uhkaa näitä kolmea V:tä.

Suomen Olympiakomitean lajiryhmävastaava Kimmo Yli-Jaskari kokee olympialaisissa kisailtavissa streetissä ja parkissa olevan paljon samoja elementtejä kuin skeittauksen normaaleissa ammattikisoissakin. Vaikka kyseessä onkin omanlaisensa elämäntapalaji, kertoo Yli-Jaskari huomanneensa Lizzie Armanton harjoittelua seuratessaan skeittauksen sisältävän paljon huippu-urheilulle ominaisia piirteitä.

– Kyllä Lizzien harjoittelu kestää vertailun huippu-urheiluharjoitteluun, ja mukana on jo esimerkiksi fysiikkavalmennusta, psyykkistä valmennusta, lihashuoltoa ja ravintosuunnittelua, kuten kaikessa huippu-urheilussa.

Yli-Jaskarin mukaan kilpailullistumisen vieroksuminen on luontaista skeittauksen kaltaisille elämäntapalajeille ja muistuttaa lumilautailun kokeneen aikoinaan saman ilmiön.

Kasperi Kropsu, 27, on skeitannut yli 20 vuotta, joista sponsoroituna 11 vuotta. Hänen tavoitteensa oli jo lapsena saada joskus skeitata ammatiksi. Kilpailullisesti tavoitteellinen skeittaaminen, ja siitä puhuminen ääneen ovat epätyypillistä lajille.

– Mua on katottu tuolla parkilla, et vittu mikä jätkä, tuo on se, joka haluaa mennä sinne olympialaisiin.

Kropsu matkusti vuonna 2019 Suomen maajoukkueen mukana karsintakisoihin Lontooseen. Lontoossa Kropsu huomasi, ettei hänen haaveensa ammattilaisuudesta vastannutkaan odotuksia.

– Karsinnoissa parkin ollessa täynnä skeittaajia, jengi töni toisiaan, ja jos tuli vähänkin tielle, niin oltiin kyynärpää ojossa, että pois mun tieltä.

Kropsu koki, ettei Lontoon kokemus edustanut sitä, miksi hän on lajin parissa ja jättäytyi pois maajoukkuetoiminnasta. Hän arvelee olympialaisten olevan lajille hyväksi ja suhtautumisen skeittareihin kaduilla mahdollisesti muuttuvan parempaan.

– Ehkä aletaan saada helpommin uusia ja laadukkaita skeittipuistoja Suomeen.