Vaikeat sääolosuhteet tuovat uusia ongelmia maanviljelyyn – viljelijät varautuvat syysviljelyn avulla

Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneet kuivuus ja sateisuus aiheuttavat uusia haasteita suomalaisille viljelijöille. Viljelijät ovat kuitenkin jo aloittaneet sopeutumisen muuttuvaan ilmastoon erilaisin tavoin, kuten syyskasvien viljelyllä.

Viljelijöille suurimpia ilmastonmuutoksen aiheuttamia haasteita ovat ennakoimattomat ja haastavat sääolosuhteet. Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkijan Jaana Sorvalin mukaan viljelijät ovat kertoneet vaikeiden sääolosuhteiden vaikutuksista.

– Keväällä runsaat vesisateet ovat hidastaneet peltotöihin pääsyä. Syksyisin sekä kuivuus että liiallinen kosteus tekevät sadonkorjuusta haastavaa, Sorvali kertoo.

Maanviljelijä Niklas Maisi on kokenut sääolojen vaikutukset omakohtaisesti. Hän viljelee Hippilanden maatilalla Nurmijärvellä syysruista, syysvehnää, maustekuminaa, kauraa ja hernettä, sekä nurmikasveja.

– Viime vuosina on ollut kuivia kausia, mutta keväisin on toisinaan ollut myös poikkeuksellisen märkää. Kevätkuivuus on kuitenkin viime vuosina näyttänyt lisääntyneen.

Valtioneuvoston vuonna 2023 julkaisemassa ilmatoraportissa kerrotaan, että kevätkuivuuden lisääntymisestä on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Keväällä esiintyvä kuivuus voi tulevaisuudessa lisääntyä, mutta muutokset voivat myös jäädä vähäisiksi. Kuivien kausien todennäköisyyden on kuitenkin arvioitu kasvavan.

Viljelijöiden varautuminen on jo alkanut

Maisi on varautunut kevätkuivuuteen lisäämällä syyskasveja kuten syysruista ja syysvehnää. Syksyllä kylvettävät kasvit itävät jo syksyllä ja kasvattavat vahvemman juuriston, mikä auttaa niitä kestämään kuivuutta paremmin. Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Luken ylläpitämän ilmasto-oppaan mukaan syyskylvöiset kasvit voivat tulevaisuudessa olla kannattavampia kuin kevätkylvöiset kasvit. Kun leudommat talvet yleistyvät, myös syysviljojen sadot kasvavat.

Lähde: Ilmatieteen laitos

Syyskylvöiset kasvit eivät kuitenkaan ole ongelmattomia. Ilmasto-oppaan mukaan talvehtiminen ja sään voimakkaat vaihtelut voivat estää hapen pääsyn juuristoon. Syyskylväminen voi myös estyä kokonaan voimakkaan sateisuuden vuoksi.

Syysviljojen lisäksi Maisi on varautunut kuivuuteen lisäämällä nurmipinta-alaa pelloillaan. Maisin pelloilla nurmet kerätään hevosille kuivaheinäksi. Osa nurmikasveista on monivuotisia. Ne sietävät paremmin kuivuutta.

– Aikaisemmin minulla ei ollut lainkaan heinätuotantoa, joten olen tietoisesti lisännyt nurmialoja.

Myös kasvitaudit ja tuholaiset voivat lisääntyä ilmaston lämpenemisen myötä. Tämä johtuu lisääntyvästä kosteudesta, lämpötilan nousemisesta ja talvien leudontumisesta. Kasvitauteihin ja tuholaisiin voi varautua viljelemällä monipuolisesti erilaisia kasvilajeja, jotta yksi kasvitauti tai tuholainen ei veisi koko satoa.

Jaana Sorvali muistuttaa, että maanviljely on aina ollut säistä riippuvaista. Sopeutuminen on osa viljelijöiden arkea.