Kym­me­nen vuot­ta sit­ten ve­nä­läi­nen Olga Pet­rov asui Hel­sin­gis­sä työt­tö­mä­nä. Hän tar­vit­si rahaa ja keksi bis­nes­idean. Olga alkoi myydä käy­tet­ty­jä turk­ke­ja Pie­ta­riin.

Olga alkoi ostaa ne­tis­tä hy­vä­kun­toi­sia käy­tet­ty­jä turk­ke­ja noin 100 euron kap­pa­le­hin­taan. Pie­ta­ris­sa tur­kit me­ni­vät kau­pak­si pa­ris­sa vii­kos­sa. Ve­nä­läi­nen kaup­pias sai pie­nen pro­vi­sion ja Olga 500 euroa voit­toa.

Ve­nä­läi­sel­le nai­sel­le turk­ki on merk­ki vau­rau­des­ta ja me­nes­ty­nees­tä avio­mie­hes­tä. Turk­ki on merk­ki siitä, että nai­sel­la menee hyvin, Olga ker­too.

Vii­mei­sen myyn­ti­mat­kan­sa Ve­nä­jäl­le Olga teki kuusi vuot­ta sit­ten. Ny­kyi­sin käy­te­tyt tur­kit eivät mene kau­pak­si, koska mark­ki­noil­la on tar­joil­la pal­jon edul­li­sia turk­ke­ja.

Turk­ku­ri Ser­gei Kors­hu­nov, 52, on huo­man­nut Ve­nä­jän turk­kis­mark­ki­noil­la mui­ta­kin muu­tok­sia.

– Kun tämä talvi on niin läm­min. En tiedä, saan­ko yh­tään turk­kia myy­tyä, Kors­hu­nov sanoo.

Ser­gei Kors­hu­nov.

Kors­hu­nov asuu Ve­nä­jäl­lä, Tve­rin alu­eel­la, Sta­rit­san ky­läs­sä, joka si­jait­see noin 250 ki­lo­met­riä Mos­ko­vas­ta luo­tee­seen.

Kors­hu­nov työs­ken­te­lee oma­ko­ti­ta­lon­sa vie­rei­ses­sä tal­lis­sa, jossa si­jait­see hänen työ­pa­jan­sa. Se­son­gin ai­ka­na hän val­mis­taa kä­si­työ­nä kym­me­nen­kun­ta turk­kia.

Kors­hu­nov ker­too, että tur­kik­set ovat Ve­nä­jäl­lä edel­leen ha­lut­tua ta­va­raa, mutta ih­mi­sil­lä ei ole nii­hin varaa. Ih­mi­set ovat vel­kaan­tu­nei­ta.

­– Vielä 2000-luvun alus­sa raha ei ollut on­gel­ma, vaan ih­mi­set mak­soi­vat ajat­te­le­mat­ta rahaa. Jos myi­sin turk­ke­ja hal­vem­mal­la, os­ta­ja löy­tyi­si heti.

Ny­ky­ään kau­pois­sa on pal­jon hal­pis­turk­ke­ja ja hur­jia alen­nuk­sia. Kaup­pias saat­taa myydä 80 000 ruplan (1200 euron) tur­kin puo­leen hin­taan.

Kors­hu­nov ker­too, että on mah­do­ton­ta myydä niin hal­val­la, jos val­mis­taa itse tur­kin alus­ta lop­puun asti laa­duk­kaas­ta ma­te­ri­aa­lis­ta.

­– Mai­nok­ses­sa lukee, että turk­ki on tehty min­kin na­has­ta, mutta mink­ki ei voi mak­saa näin vähän. Ih­met­te­len, mistä näitä turk­ke­ja teh­dään. Ih­mi­sil­le va­leh­del­laan.

Kors­hu­no­vin mu­kaan ta­val­li­nen ih­mi­nen ei vält­tä­mät­tä huo­maa eroa tur­kis­ten laa­dus­sa. Vain asian­tun­ti­ja voi ha­vai­ta, että turk­ki on esi­mer­kik­si vär­jät­ty.

Ve­nä­jäl­le tuo­daan hal­po­ja tur­kik­sia pää­asias­sa Tur­kis­ta ja Kii­nas­ta.

Ve­nä­jäl­lä on kek­sit­ty myös ky­see­na­lai­nen keino myydä ul­ko­mail­ta os­tet­tu­ja käy­tet­ty­jä turk­ke­ja uusi­na: kaup­pias tilaa käy­te­tyn tur­kin ver­kos­sa, esi­mer­kik­si Sak­sas­ta, kor­jaa ku­lu­neet koh­dat, puh­dis­taa sen ja myy tuot­teen uu­te­na kal­liim­mal­la hin­nal­la. Kaup­pias saat­taa myydä 400 euron tur­kin uuden tur­kin hin­nal­la eli noin 1200 eu­rol­la.

Huo­no­laa­tui­nen turk­ki on pa­rem­min­kin sta­tus­sym­bo­li kuin läm­min tal­vi­vaa­te.

­– Olen huo­man­nut että, jos ul­ko­na on tal­vel­la läm­min­tä, nai­sil­la on mus­tat tur­kit pääl­lä. Pak­ka­sel­la he kui­ten­kin va­lit­se­vat un­tu­vaa, Kors­hu­nov sanoo.

Ne, jotka ha­lua­vat pu­keu­tua to­del­la läm­pi­mäs­ti, os­ta­vat ke­tus­ta tai ma­ja­vas­ta val­mis­te­tun tur­kin.

Ve­nä­jän tur­ki­stren­dien muu­tos on ha­vait­tu myös Suo­mes­sa.

Tur­kis­ten huu­to­kau­pan Saga Fur­sin mark­ki­noin­tias­sis­tent­ti Je­le­na Hok­ko­nen ker­too, että ve­nä­läi­set os­ta­jat ovat me­net­tä­neet kiin­nos­tuk­sen­sa pe­rin­tei­siin pit­kiin mink­ki­vaat­tei­siin ja eri­tyi­ses­ti tum­miin sä­vyi­hin.

­– Tällä het­kel­lä mark­ki­noil­la on yli­tar­jon­taa täl­lai­sis­ta tuot­teis­ta, mikä on joh­ta­nut ky­syn­nän las­kuun, Hok­ko­nen sanoo.

Hyviä ja laa­duk­kai­ta turk­ke­ja teh­dään myös Ve­nä­jäl­lä ti­laus­työ­nä.

Mo­der­neil­la, muo­dik­kail­la ja hy­vil­lä eu­roop­pa­lai­sil­la tuot­teil­la on edel­leen run­saas­ti ky­syn­tää: tur­kik­sia on esil­lä mo­nien muo­ti­ta­lo­jen mal­lis­tois­sa, joita esi­tel­lään Mos­ko­van ja Pie­ta­rin pu­tii­keis­sa.

Jou­lu­kuus­sa 1989 ve­nä­läi­nen Inna Kela saa­pui Ka­jaa­nin juna-ase­mal­le ka­ni­turk­ki pääl­lään. Se oli pitkä mus­ta­val­koi­nen turk­ki, jossa oli leveä helma.

Tur­kin Kela oli saa­nut lah­jak­si suo­ma­lai­sel­ta sul­ha­sel­taan, ja se oli han­kit­tu Pie­ta­ris­ta. Hän tuli omiin häi­hin­sä, joita vie­tet­tiin Suo­mus­sal­mel­la.

Turk­ki oli mak­sa­nut 1000 ruplaa. Kelan kuu­kausi­palk­ka Ve­nä­jäl­lä oli tuo­hon ai­kaan noin 140 ruplaa.

– ­­Olisin ha­lun­nut naa­li­tur­kin, mutta sel­lais­ta ei saa­nut mis­tään. Ka­ni­turk­ki oli kau­nis, ja sil­loin se tun­tui ar­vok­kaal­ta lah­jal­ta, Kela sanoo.

Suo­mes­sa tur­kil­le ei kui­ten­kaan ollut käyt­töä. Muoti oli eri­lai­nen.

Kela näki top­pa­pu­vut, ja osti it­sel­leen sel­lai­sen Sep­pä­läs­tä. Ka­ni­turk­ki päät­tyi va­ras­toon.

Seu­raa­van ker­ran Kela muis­ti tur­kin, kun oli pik­ku­jou­luai­ka. Kela oli läh­dös­sä mie­hen­sä kans­sa tans­sei­hin Hos­saan.

­ – Ha­lusin näyt­tää tyy­lik­kääl­tä ja puin pääl­le­ni tur­kin, naa­lis­ta teh­dyn kar­va­la­kin ja uudet val­koi­set saap­paat. Vie­lä­kin muis­tan, miten yli­mie­li­ses­ti mie­he­ni vel­jen­ty­tär kat­soi minua.

Pik­ku­jou­lu­jen jäl­keen Kela ei käyt­tä­nyt turk­kia enää kos­kaan.

Hän olisi voi­nut myydä turk­kin­sa Pie­ta­ris­sa, mutta avio­mies vas­tus­ti aja­tus­ta, koska lah­jal­la oli tun­near­voa.

Turk­ki roik­kui käyt­tä­mät­tö­mä­nä va­ras­tos­sa vuo­si­tu­han­nen vaih­tee­seen. Lo­pul­ta Kela antoi tur­kin lah­jak­si bul­ga­ria­lai­sel­le per­heel­le.

­ ­– Meil­lä on kuvia, jois­sa ka­ve­rim­me kä­ve­lee turk­ki pääl­lään Mus­ta­me­ren ran­nal­la.

Inna Kela.

Neu­vos­to­lii­tos­sa tur­kik­set oli­vat ar­vos­saan.

Turk­ku­ri Kors­hu­nov aloit­ti oman tuo­tan­ton­sa kom­mu­nis­min ai­ka­na kar­va­la­keis­ta.

Neu­vos­to­lii­tos­sa ka­ne­ja oli kai­kil­la, koska niis­tä ei tar­vin­nut mak­saa veroa. Yksi kani mak­soi sil­loin noin 15 ruplaa ja yhden kesän ai­ka­na Kors­hu­nov kas­vat­ti noin 100 kania. Ka­ni­kau­pal­la hän tie­na­si puo­len vuo­den pal­kan.

Se oli hyvä li­sä­tie­nes­ti, sanoo Kors­hu­nov.

Neu­vos­to­lii­ton ai­ka­na myös vil­lie­läi­miä kas­va­tet­tiin ko­to­na. Monet työs­ken­te­li­vät kol­hoo­sil­la, josta he pys­tyi­vät saa­maan eläin­ten ruo­kaa huo­maa­mat­ta. Esi­mer­kik­si kel­la­reis­sa kas­va­tet­tiin rä­me­ma­ja­via.

­– Myim­me eläin­ten tur­kit salaa kaup­pi­aal­le – jos naa­pu­ri ei pal­jas­ta­nut te­ko­jam­me, sanoo Kors­hu­nov.

1990-lu­vul­la Kors­hu­nov alkoi val­mis­taa turk­ke­ja.

Vuon­na 2016 Ve­nä­jäl­lä tuli voi­maan laki, jonka mu­kaan jo­kai­sen tur­kik­sen si­säl­le pitää om­mel­la tun­nis­te­si­ru.

Si­ruun on tal­len­net­tu kaik­ki tieto tur­kin val­mis­tus­pro­ses­sis­ta.

Tun­nis­ti­mien tar­koi­tuk­se­na on tais­tel­la har­maa­ta ta­lout­ta vas­taan ja tukea lail­lis­ta tuo­tan­toa.

Si­rut­to­mien tuot­tei­den tuo­tan­nos­ta seu­raa sakko, joka on enin­tään 100 000 ruplaa (1500 euroa). Si­rut­to­man tuot­teen myyjä voi saada enin­tään 300 000 ruplan (4500 euron) sakon.

Kors­hu­no­vin mu­kaan tur­kis­ten laa­tuun tun­nis­te­si­rut eivät vai­ku­ta. Kaik­ki myy­vät samaa kuin en­nen­kin. Pie­ny­rit­tä­jäl­le la­ki­uu­dis­tus teet­tää lä­hin­nä lisää työtä ja kus­tan­nuk­sia.

– Kai­kes­ta pitää mak­saa, mutta tuot­teen laa­tua ei mieti ku­kaan. Ne, joil­la on varaa, mak­sa­vat.

Moni turk­ku­ri jou­tuu et­si­mään it­sel­leen uuden am­ma­tin.

Olga Pet­ro­vin nimi on muu­tet­tu, koska hän ei ha­lun­nut esiin­tyä ju­tus­sa omal­la ni­mel­lään.