Äitienpäivänä Hermanni Härkönen soitti onnittelupuhelua mummolleen Kiuruvedelle. Hermanni astui sisään kotiovestaan Pasilassa samalla, kun handsfree-kuulokkeista kuului mummon puhetta Savon murteella.

Kotona vastassa oli Hermannin kouvolalainen kaveri “Kinnunen”. Hermanni oli tutustunut häneen inttiaikana, joten kutsumanimeksi oli jäänyt Kinnunen.

Kinnunen yöpyi Hermannin luona lukiessaan oikeustieteellisen pääsykokeisiin. Hän oli hiljaa koko 10 minuuttisen, jonka puhelu kesti.

Sen päätyttyä Kinnunen sanoi, että kuuli Hermannin soittavan Kiuruvedelle heti, kun tämä astui ovesta sisään. Normaalisti stadilaisesti puhuva Hermanni oli iloisesti huastellut mummonsa kanssa.

Harva meistä puhuu aina samalla tavalla

 
Moni saattaa havahtua kesken keskustelun siihen, että on muuttanut puhetyyliään tiedostamattaan sitä. Ihminen haluaa tyypillisesti miellyttää puhekumppaniaan, joten puhetyylin mukauttaminen keskustelukumppanin puheeseen on alitajuinen tapa tehdä niin.

Nykyään ihmiset kuulevat erilaisia puhetyylejä mediassa, työelämässä ja arjessa. Muuttoliike Suomen sisällä on lisännyt murteiden limittymistä. Maahanmuutto, matkustaminen sekä vaikutteet ulkomaisista medioista tuovat suomen kieleen kokonaan uusia piirteitä.

Helsingin yliopistossa suomen kielen yliopistonlehtorina toimiva Hanna Lappalainen arvelee, että nykypäivänä kukaan ei voi elää niin sanotusti umpiossa, jossa eläisi vain yhden kielimuodon piirissä.

–  En usko, että on enää monia ihmisiä, jotka puhuisivat aina tismalleen samalla tyylillä, hän sanoo.

Lappalaisen mukaan seura vaikuttaa siihen, kuinka ihminen puhuu. Jos kaikki muut kymmenen ihmisen ryhmässä puhuvat tietyllä tavalla, kuten jollakin murteella, moni tuntee painetta alkaa puhua samalla tavalla. On helpompaa olla samanlainen kuin muut.

“Suhtauduin murteeseen jonain, mitä haluan salata”

 
21-vuotias Hermanni Härkönen on politiikan ja viestinnän opiskelija Helsingin yliopistolla. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Pohjois-Savossa Kiuruvedellä, Iisalmen ja Pohjois-Pohjanmaan puolella sijaitsevan Pyhäjärven välissä.

Hermanni Härkönen on kotoisin Kiuruvedeltä, Pohjois-Savosta.

Kiuruvesi on pieni paikkakunta. Hermannille oli yläasteelta asti selvää, että hän haluaa pois sieltä.

Hän halusi nimenomaan Helsinkiin. Nuori Hermanni teki sen monissa eri tilanteissa selväksi, koska Helsinki on kaikkea sitä mitä Kiuruvesi ei ole. Ja Helsinki ei ole yhtään sitä, mitä Kiuruvesi on.

Kiuruvedellä asuessaan Hermanni puhui kevyellä Savon murteella: sanoissa vilisi kaksoiskonsonantteja, sanojen painotus vaihteli ja Hermanni käytti savolaisia adjektiiveja, kuten kittana ja livakka. Hermanni ei kuitenkaan mielestään puhunut kovin vahvaa Savon murretta.

Hän muutti Kiuruvedeltä Helsinkiin maaliskuussa 2016 silloisen tyttöystävänsä kanssa. Kevät meni lukiessa politiikan tutkimuksen pääsykokeisiin, eikä Hermanni vielä silloin ehtinyt tutustua moniin helsinkiläisiin.

Kesällä hän meni asepalvelukseen Vekaranjärvelle ja opiskelun aloittaminen venyi seuraavaan vuoteen.

Inttiin mennessään Hermanni pyrki häivyttämään Savon murrettaan.

– Suhtauduin murteeseen jonain, mitä haluan salata.

Samassa tuvassa hänen kanssaan oli pääkaupunkiseudulta kotoisin olevia miehiä, joiden puhetyyli nopeasti tarttui Hermanniin.

– Aloin lyhentämään sanoja ja Savon murteeseen kuuluva äänenpainon vaihtelu hävisi puheestani.

Jotkin kielen piirteet voivat paljastaa, mistä olet kotoisin

 
Suomen kielen yliopistonlehtori Hanna Lappalainen kertoo, että moni pystyy halutessaan karsimaan puheestaan tietyt sanat pois. Pieneltä paikkakunnalta kaupunkiin muuttava voi haluta tietoisesti muuttaa puhetyyliään, mutta osasta kielen piirteistä on hankalaa päästä eroon, vaikka haluaisikin.

Lappalaisen mukaan esimerkiksi siitä, miten pitkinä vokaalit ääntää puheessaan, voi kuulla edelleen miltä alueelta on kotoisin.

Kaakkoismurteissa, joita puhutaan muun muassa Lappeenrannan seudulla, on tyypillistä se, että loppuvokaalit katoavat: talost, kauniist tai meit.

Kaakkoismurteissa sekä esimerkiksi Keski-Suomessa Jyväskylän seudulla on tyypillistä, että sanan toisen tavun lyhyt vokaali lausutaan pidempänä.

– Kun Jussi Vatanen esitti muutama vuosi sitten Putous-ohjelmassa imatralaista Antskua, juuri tämä piirre oli hyvin keskeinen tehokeino esimerkiksi lausahduksessa ”mie romahan”, äännettynä lähes ”romaahan”.

Sen sijaan savolaismurteille tyypillistä on, että peräkkäisten vokaalien välinen ero pienenee ja ne tulevat lähemmäs toisiaan. Tämän voi huomata esimerkiksi sanassa aurinko, jonka savolainen ääntää aorinko tai aarinko.

Hermanni näyttelee Helsingin yliopiston Speksissä eli opiskelijateatterissa. Tämän vuoden Speksiä ohjaa eräs Joonas, jonka puheessaan käyttämät äänenpainot, rytmi ja tapa sanoa jotkin sanat saivat Hermannin epäilemään, että tämä olisi kotoisin Itä-Suomesta. Hermanni kertoo, että se sai hänet luottamaan Joonakseen ensinäkemästä saakka.

– Tunsin hänen kanssaan vähän kuin heimoveljeyttä.

Myöhemmin Hermanni kysyi Joonakselta, mistä tämä on kotoisin.

– Mikkelistä.

Murretta voi käyttää kielen värittämisessä ja kuvittamisessa

 
Kotiseudulla Kiuruvedellä käydessään Hermanni huomaa Savon murteen palaavan hänen puheeseensa.

Vanhoille yläastekavereille puhuessaan Hermanni varoo puhumasta liian kaupunkilaisesti. Hänestä tuntuu, että moni maalla asuva pitää maalta kaupunkiin muuttaneita ylimielisinä, jos he ovat omaksuneet kaupunkilaisen puhetyylin.

Kun Hermanni palaa Kiuruvedellä vietetyn loman jälkeen Helsinkiin, hän saattaa vahingossa käyttää murresanoja. Yliopistokaverit pitävät sitä söpönä tai hauskana.

– Kerran kerroin kavereille, että olin ollut Kiuruveellä mehtähommissa. Se nauratti muita, Hermanni kertoo.

Murteenpiirteistä huomauttelu ei ole Hermannin mukaan ikinä ilkeämielistä, mutta se saa hänet silti kiinnittämään huomiota siihen, kuinka puhuu.

Hän saattaa käyttää murretta tahallaan silloin, jos haluaa painottaa jotakin asiaa tai kertoa vitsin. Hänestä murteen käyttäminen lisää puheeseen aitoutta.

– Savon murteella on helppo kertoa vitsejä, koska Savon murre on sinänsä vitsi itsessään. Sitä pystyy käyttämään kielen värittämisessä ja kuvittamisessa sekä puhuessa että kirjoittaessa, Hermanni sanoo.

Hermanni näytteli Speksissä myös viime vuonna. Silloinen ohjaaja oli pyytänyt Hermannia keksimään hahmolleen puhetavan, joka tekisi siitä hauskemman. Hermanni päätti lisätä hahmolleen puhetavaksi Savon murteen.

Kerran lauantain päivänäytöksen yleisössä istui hieman vanhempaa porukkaa, kuten monien esiintyjien isovanhempia.

Kun Hermannin savoa puhuva hahmo sanoi ensimmäisen repliikkinsä, koko yleisö ratkesi nauramaan.

– Luulen, että varsinkin vanhemmille ihmisille Savon murre riittää itsessään hauskuuttamaan. Se on ehdollistettu heille Esa Pakarisessa tai jossain, että Savon murre on yhtä kuin naura.

Osa murteista elää vahvoina, mutta jotkin murteiden piirteet ovat hävinneet lähes kokonaan nykypuhujien kielestä.

Nyky-Suomessa murteiden rajat ovat häilyviä

 
Hanna Lappalainen kertoo, että kielten ja murteiden rajat ovat nykyään häilyviä, mikä lisää ihmisten kielellisiä resursseja. Varsinkin, jos niin sanottu oma murre ei ole kovin vahva, on puhetyylistä toiseen helpompi luiskahtaa ja erilaisista kielen piirteistä voi tehdä puheessaan erilaisia yhdistelmiä.

Jotkin alueellisissa murteissa käytetyt piirteet ovat korvautuneet laajalevikkisillä piirteillä. Näitä suomalaista puhekieltä laajalti yhdistäviä piirteitä on nähtävissä esimerkiksi sanoissa mut, olis, puhunu, ollu, oikeestaan ja kaheksan.

Jotkin murteiden piirteet ovat hävinneet kokonaan nykypuhujien kielestä, mutta osa piirteistä elää vahvoina.

Hermannin puheessa säilyi pitkään savolainen tyyli kertoa tarinoita.

Hermanni kertoo, että savolaisessa tarinassa luetellaan tarkkaan, keitä tarinassa oli mukana milläkin hetkellä ja missä paikassa oltiin. Tarinassa ei välttämättä ole edes mitään loppuhuipentumaa, kuten tarinoissa yleensä on.

– Kaverini ovat tuijottaneet minua suu auki jonkun kertomani tarinan jälkeen ja kysyneet, että oliko tässä joku vitsi?, Hermanni nauraa.

Murre yhdistää kotiseutuun

 
Hermanni on asunut Helsingissä kolme vuotta.

Yläasteella eräs Lapinlahdelta kotoisin oleva äidinkielenopettaja sanoi Hermannille, että tulee vielä päivä, kun Hermanni muistelee lämmöllä kotiseutuaan.

– Vastasin hänelle, että jos minua jonakin päivänä haastatellaan johonkin suureen mediaan, aion sanoa, että olen entinen kiuruvetinen, ja helvetin ylpeä siitä, etten enää ole, Hermanni kertoo.

– Nyt kun olen sopeutunut Helsinkiin, juurista ja kotiseudun murteesta on tullut minulle todella tärkeät. Tuntuisi hassulta, jos ei olisi mitään paikkaa, josta on ja johon palata.