Yhdenvertaisuus ei toteudu Länsi-Vantaalla, kertoo vara-aluevaltuutettu Elina Nykyri (vas.).

– Esitin budjettiin, että voisimme palkata esteettömyyskoordinaattorin. Se ei tosin mennyt läpi, kertoo Nykyri, joka liikkuu sähkömopolla.

Hän kertoo välillä joutuneensa odottamaan uutta bussia, sillä sähkömopolle ei ole tilaa.

– Liikkuminen on epävarmaa. Runkolinjan busseissa on vain kaksi paikkaa pyörätuoleille tai muita vastaavia apuvälineitä käyttäville. Nekin ovat yhteiskäytössä lastenvaunuille.

Myös rakennuksiin pääseminen on ollut vaikeaa. Myyrmäen urheilutalossa on peräti neljä ovea, ennen kuin uimaan pääsee.

Kauppakeskus Isomyyrin hissi taas on todella pieni. Nykyri kertoo pääsevänsä sinne juuri ja juuri sisälle sähkömoponsa kanssa.

Martinlaakson asumisyksikössä työskentelevä Venla Kivioja yhtyy Nykyrin ajatuksiin. Hän kertoo, että jo pääsy ulos on talvella suuri haaste.

– Välillä asukkaiden kanssa ei edes pääse ulos lähiympäristöön, jos lumitöitä ei ole tehty.

Lisäksi siirtymisissä on ollut suuria ongelmia. Vaikka takseja tilattaisiin retkeä varten, eivät ne lumen takia pääse paikalle. Julkisesta liikenteestä ei ole myöskään apua.

– Bussipysäkkejä ei ole aurattu tai ne ovat jäisen mäen päällä. Siinä on sitten mukavaa yrittää saada kahden hoitajan voimin yhtä asukasta pysäkille, Kivioja päivittelee.

Jäiset ylämäet tuottavat vaikeuksia pyörätuolilla liikkuville.

Enemmän sanoja ja tekoja tarvitaan

Nykyrillä ja Kiviojalla on samat ajatukset esteettömyyden parantamisesta: siitä pitäisi puhua enemmän.

– Päättäjät tietävät asioiden vaikeudesta, kun he menevät itse tutustumaan niihin liikuntarajoitteisen näkökulmasta. Heidän pitäisi kysyä pyörätuolilla liikkuvilta kuntalaisilta mielipidettä esteettömyydestä, Kivioja korostaa.

Hän muistuttaa, että kaikilla on oikeus päästä samoihin paikkoihin. Kivioja oli yrittänyt päästä ravintolaan liikuntarajoitteisen hoidettavan kanssa, mutta ravintolareissu päättyi korkeaan ramppiin.

– Vaikka viiden ravintolan sisäänpääsyt olisivat täysin esteettömiä, ja vaihtoehtoja alun perin olisi kymmenen, niin onhan se epäreilua. Ei sitä voi kutsua yhdenvertaisuudeksi, hän tiivistää.

Hän toivoo myös, että esteettömyydestä puhuminen jatkuisi edelleen, ja että ihmiset katsoisivat asioita liikuntarajoitteisten näkökulmasta.