Tilda Laaksosen, 24, yksiön keittiössä ei ole verhoja. Hän nostaa keittiön pöydän toiseen huoneeseen, sohvan ja sängyn väliin. Siellä on parempi akustiikka.

Pöydällä on kannettava tietokone ja valkoinen mikrofoni, johon Laaksonen alkaa puhua rauhallisella äänellä.

– Moikka, ja tervetuloa Jäljillä-rikospodcastin seitsemännentoista osan pariin. Tänään ensimmäistä kertaa tän podcastin lyhyen historian aikana on käsittelyssä tapaus, joka on suomalainen.

Laaksonen on tehnyt tästä jaksosta, kuten jokaisesta aiemmastakin, tarkan käsikirjoituksen.

Se jatkuu:

– 1970- ja 1980-luvuilla Helsingissä tapahtui kolme selvittämätöntä murhaa, jotka muistutti monella tapaa toisiaan. Tekotapa ja ruumiiden löytöpaikat oli monella tapaa samanlaisia. Lisäksi kaikkia uhreja kohtaan oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Uhrit olivat kaikki naisia, ja kaikki olivat joutuneet henkirikoksen uhriksi palattuaan kotiin myöhään yöllä.

Laaksosen Jäljillä-podcastin oli alun perin tarkoitus käsitellä vain ulkomaisia rikoksia. Suomalaisia tapauksia oli kuitenkin toivottu paljon. Laaksosta mietitytti rikosten uhrien omaisten reaktiot.

Viiden tunnin kuluttua jakson julkaisemisesta yksi omaisista ottaa yhteyttä Laaksoseen.

Hän halusi kiittää.

Podcastin aloittaminen oli helppoa

 
Todellisista rikoksista kertovat true crime -dokumenttisarjat ja -podcastit ovat saavuttaneet viime vuosina valtavan suosion. Yksi tunnetuimpia true crime -podcasteja on amerikkalaisen toimittajan Sarah Koenigin luotsaama Serial.  Vuodesta 2014 asti ilmestynyt Serial on vuosien varrella kerännyt miljoonia kuuntelukertoja ja on yksi maailman tunnetuimmista podcasteista.

Tilda Laaksonen julkaisi ensimmäisen Jäljillä-podcastin jakson noin vuosi sitten. Nyt Jäljillä-podcast kerää viikossa jopa 14 000 kuuntelukertaa.

Aihevalinta oli Laaksoselle alusta asti selvä. Hän oli kuunnellut jo vuosia amerikkalaisia rikospodcasteja ja seurannut aktiivisesti rikoksia käsitteleviä keskustelupalstoja.

Suomalaisiin rikospodcasteihin hän ei ollut kuitenkaan vielä törmännyt.

– Ajattelin, että näille voisi olla Suomessa kysyntää, Laaksonen kertoo.

Aloittaminen oli helppoa. Laaksonen latasi tietokoneeseensa ilmaisen editointiohjelman.

– Ensimmäiset viisitoista jaksoa äänitin puhelimella.

Nyt iso osa Laaksosen vapaa-ajasta kuluu podcastin parissa. Hän arvioi yhteen jaksoon tarvittavan taustatiedon etsimiseen ja käsikirjoituksen laatimiseen menevän kolme-neljä päivää. Nauhoittamiseen ja editointiin kuluu noin kaksi päivää.

Työmäärästä huolimatta Laaksonen ei tienaa podcastillaan rahaa.

– Tietenkin toivon, että jossain vaiheessa voisi saada jotain taskurahaa, hän lisää.

Mikä sitten motivoi?

– Varmaan se, että olen todella utelias, Laaksonen pohtii.

– Ehkä siinä on halua ymmärtää motiivia, jos puhutaan tosi raaoista henkirikoksista.

Laaksonen uskoo, että moni kiinnostuu fiktion sijaan nimenomaan todellisista rikostapauksista, koska ne herättävät enemmän pelkoa.

– Että tämä olisi voinut oikeasti tapahtua minulle tai perheenjäsenelleni.

Selvittämättömät tapaukset Laaksonen näkee ikään kuin ongelmanratkaisutehtävinä, joihin haluaisi saada jonkin vastauksen.

– Saatan jäädä pitkäksikin aikaa miettimään, että mitä on voinut käydä. Haluan etsiä tapauksista lisää tietoa.

Aiheista ei ole ollut pulaa. Niitä löytyy rikosaiheisilta keskustelupalstoilta ja mediasta.

–  Minulla on kirjanmerkeissä avoimia tapauksia, joista olen kiinnostunut. Seuraan päivittäin, että onko jotain tapahtunut.

Suomalaiset rikokset kiinnostavat ulkomailla

 
Minna Kavilo, 22, aloitti englanninkielisen True Crime Finland -podcastin puolitoista vuotta sitten.

True Crime Finland poikkeaa suomalaisten podcastien valtavirrasta, sillä suurin osa kuunteluista tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Ensi kesänä Kavilo matkustaa True Crime Podcast -festivaaleille Chicagoon Yhdysvaltoihin, jossa hänen on mahdollista tavata kollegoita ja podcastin kuuntelijoita.

– Eniten kuuntelijoita on Amerikasta. Hyvänä kakkosena on Iso-Britannia ja sen jälkeen Australia, Kavilo kertoo.

Kavilon podcastissa käsitellään suomalaisia rikostapauksia Bodominjärven murhista sarjahukuttaja Pekka Seppäseen.

– Ihmiset tykkää kovasti kuunnella rikoksista, joista ne ei tiedä mitään, Kavilo sanoo.

– Monet ovat myös sanoneet, että tykkäävät äänestä ja aksentista.

Myös Kavilo löysi ulkomaiset rikospodcastit muutama vuosi sitten. Hän huomasi, että suositut podcastit käsittelivät pääasiassa englanninkielisissä maissa tapahtuneita rikoksia.

Kavilo olisi halunnut kuulla enemmän myös pohjoismaismaisista tapauksista.  Hän päätti laittaa podcastien tekijöille palautetta.

– Kukaan ei tuntunut ottavan ehdotuksiani ihan tosissaan, todennäköisesti kielimuurin takia, Kavilo kertoo.

– Mutta ajattelin, että jos minua itseäni kiinnostaa, niin varmasti joitain muitakin. Aloin sitten itse tekemään.

Murhia ja mustaa huumoria

 
Huorapuutarha-podcast on toiminut jo kahden vuoden ajan. Se on tiettävästi ensimmäinen mediatalojen ulkopuolella toimiva suomalainen true crime -podcast.

Huorapuutarhan tekijät Pauliina Kääriäinen, 24, ja Justiina Toivakka, 26, tutustuivat Jyväskylän yliopistolla. Kääriäinen ja Toivakka huomasivat nopeasti, että heillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

– Päätyttiin usein etkoilla juttelemaan murhaajista ja rikoksista, Kääriäinen naurahtaa.

Jokaisessa Huorapuutarhan jaksossa Kääriäinen ja Toivakka esittelevät toisilleen yhden ulkomaisen rikostapauksen, jota he sitten käsittelevät yhdessä. Podcastin tyyli on keskusteleva ja vapaamuotoinen. Mustaa huumoriakin löytyy.

– Ajattelin, että tästä tulee sellainen, että vain kolme läheisintä kaveria kuuntelee, Kääriäinen kertoo podcastin alkuajoista.

– Tästä on tullut kuitenkin paljon isompi juttu kuin mitä koskaan olisin voinut kuvitella.

Podcastin nimi herättää kuulijoissa välillä kysymyksiä ja joskus jopa pientä paheksuntaa.

– Heitettiin joskus baarissa siitä vitsiä hollantilaisesta oluesta, Hoegaardenista, Kääriäinen kertoo.

– Vitsailtiin, että siitähän voisi tulla meidän podcastimme nimi, ja siitä se sitten tulikin. Oluttuopin kyljestä.

Eettisyyden pohdintaa

 
Koska podcastit käsittelevät oikeasti tapahtuneita rikoksia, tekijät ovat joutuneet pohtimaan myös eettisiä kysymyksiä.

Tilda Laaksonen mainitsee Elisa Lamin esimerkkinä tapauksesta, jota hän ei halua käsitellä Jäljillä-podcastissa. Elisa Lam oli nuori nainen, jonka ruumis löytyi losangelesilaisen hotellin katolla sijaitsevasta vesitankista.

– Tapaus on luokiteltu onnettomuudeksi, mutta se on lähtenyt internetissä ihan käsistä, Laaksonen kertoo.

– Hänen vanhempansa ovat useaan kertaan sanoneet, että voitaisiinko lopettaa tällä asialla mässäily. En halua sellaisesta tehdä jaksoa, vaikka sitä paljon toivotaankin.

Välillä rajanveto kuitenkin mietityttää. Laaksonen oli saanut lähes valmiiksi jakson Raisa Räisäsen katoamisesta, kun hän huomasi, että Räisäsen isoisä oli jossain lehtijutussa toivonut, että tapauksen tutkinta lopetettaisiin, koska hän kokee julkisuuden raskaaksi.

– Kuitenkin sen jakson tein ja julkaisin, Laaksonen sanoo.

– En ole siitä huonoa omaatuntoa tuntenut. Eihän mediallekaan voi sanoa, ettei halua, että jostain aiheesta kirjoitetaan.

Huorapuutarha-podcast käsittelee enimmäkseen muualla kuin Suomessa tapahtuneita rikoksia.

– Suomi on kuitenkin niin pieni maa. Jännittää, että kuuntelevatko omaiset. Silloin pitäisi tosi tarkkaan miettiä, että osataanko me puhua tästä, Pauliina Kääriäinen pohtii.

Ulkomaiset tapaukset tuntuvat etäisemmiltä ja siksi helpommilta käsitellä. Erityisesti hyvin kuuluisat rikostapaukset saattavat alkaa tuntua enemmän fiktiolta kuin faktalta. Joskus on helppoa unohtaa, että tapahtumat koskettavat ihan oikeita ihmisiä.

– Kyllä se välillä vähän hirvittää, jos puhun ensin pikkulapsen murhasta, ja sitten siihen kerron jonkun hauskan läpän.

Tietyn tyyppiset rikokset on kuitenkin tietoisesti rajattu pois.

– Ei kiinnosta puhua kouluampumisista, Kääriäinen toteaa.

Vastapainoa rikosjutuille

 
Raa’atkaan rikokset eivät jää vaivaamaan Jäljillä-podcastin Tilda Laaksosta.

– Minulla on tietyt säännöt itselleni. Iltaisin teen jotain ihan muuta, katson vaikka sarjoja tai luen jotain hömppäkirjallisuutta.

Hän kertoo kuitenkin, että joskus pimeällä kulkiessa saattaa tulla ”hieman vainoharhainen” olo.

– Mutta se on varmaan ihan normaalia, Laaksonen naurahtaa.

Huorapuutarhan Pauliina Kääriäinen taas myöntää, että jotkut jutut jäävät vaivaamaan.

– Varsinkin, jos on jotain yhteistä uhrin tai rikollisen kanssa, vaikka vain joku pieni yksityiskohta. Se jää omaan elämään kiinni.

Tällaisia ovat esimerkiksi tapaukset, joissa uhri tai murhaaja on nuori tyttö.

Kääriäinen näkee podcastin tekemisen kuitenkin myös tapana käsitellä ahdistavia aiheita. Siitä on apua niin podcastin tekijöille kuin kuulijoille.

– Se auttaa, kun niistä juttelee. Kun ihmiset laittavat viestiä, että ovat miettineet ihan samaa asiaa, tajuaa, että en olekaan ihan outo, vaan joku muukin on miettinyt tätä samaa.

Myös True Crime Finladin Minna Kavilo kertoo, että tietyt jutut voivat jäädä vaivaamaan, jos niihin uppoutuu liian syvälle.

– Anneli Auerin tapauksesta tein useamman jakson. Näin siitä paljon painajaisia ja olin niin syvällä siinä, Kavilo kertoo. Muut harrastukset kuitenkin saavat ajatukset muualle.

– En kuuntele pelkkiä true crime -podcasteja, vaan jotain iloisempaa. Sen lisäksi käyn salilla ja tykkään piirtää.

Podcastien tulevaisuus

 
Podcasteista puhutaan paljon, mutta Tilda Laaksonen odottaa edelleen niiden isoa läpimurtoa Suomessa.

Kun Laaksonen aloitti podcastin tekemisen, hän joutui usein vastaamaan kysymykseen siitä, mitä podcastit ovat ja mistä niitä voi kuunnella. Etenkin vanhemmille ihmisille konsepti on vieras. Suurin osa Jäljillä-podcastin kuuntelijoista on alle 30-vuotiaita, enimmäkseen naisia.

– Aiheet varmasti kiinnostaisi muitakin, mutta podcastit eivät ole vielä tulleet niin tutuksi, Laaksonen pohtii.

– Monien suomalaisten podcastien tekijät ovat tunnettuja jostain muualta, esimerkiksi bloggaajia tai muita julkisuuden henkilöitä”, Laaksonen sanoo. Häntä itseään kiinnostaisi kuulla tekijöinä enemmän tuoreita ääniä.

Laaksonen uskoo, että podcastit voisivat kasvaa Suomessakin isoksi ilmiöksi, jos ihan kaikenlaiset ihmiset innostuisivat tekemään podcasteja omista kiinnostuksen kohteistaan.

– Sellaista, että tehdään ihan itse. Niin kuin tämä minun.