Veden juonnista, laskujen maksamisesta ja ikävän tunteista Suomen puolustamiseen ja sodanpelkoon – naisten vapaaehtoisen asepalveluksen monet puolet

Naiset hakeutuvat vapaaehtoiseen asepalvelukseen monista eri syistä. Harvemmin kuitenkaan tulee pohdittua, miten monin tavoin vapaaehtoinen asepalvelus muovaa siviilielämää, tai millainen prosessi koko vapaaehtoinen asepalvelus on hakemisesta lähtien.

Varusmiehet Selma Tegelberg ja Carolina Högström istuvat pienen pyöreän pöydän ääressä sotilaskodissa eli sotkussa, kuten varusmiehet sitä tuttavallisesti nimittävät.

Takana olevista ikkunoista pilkottaa metsää ja kalliota, joiden värit sulautuvat varusmiesten pukujen väreihin.

Tegelberg tiesi jo seitsemännellä luokalla haluavansa armeijaan ja menikin sinne suoraan lukiosta.

– Haluan kunnioittaa sodassa olleita isovanhempiani ja olla valmiina puolustamaan Suomea, jos sota syttyy, hän kertoo motiiveistaan.

Högströmillä syyt ovat osittain samat; kunnioitus isovanhempia ja heidän osaansa sodassa kohtaan. Lisäksi hän haluaa olla sukunsa ensimmäinen armeijan suorittanut nainen.

– Haluan näyttää, että naisetkin pystyvät tähän, hän kertoo.

Högströmiä vapaaehtoinen asepalvelus alkoi kiinnostaa lukiossa järjestetyllä nuorten turvakurssilla. Elämä vei lukion jälkeen ensin ulkomaille ja muihin töihin. Myöhemmin hän tajusi haluavansa suorittaa armeijan ennen 25 vuoden ikää. Täälläpä hän siis on, Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa, kouluttautumassa sotilaspoliisiksi.

Vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuvilla naisilla on jokin syy tai tavoite, jonka takia he haluavat armeijaan maanpuolustustaitojen oppimisen lisäksi. Se voi olla esimerkiksi haave työstä armeijassa. Asepalveluksesta on hyötyä esimerkiksi poliisi- tai hoivatyössä.

– Minulle on aina ollut selkeää, mitä olen halunnut tehdä. Olen miettinyt rajavartiolaitoksessa työskentelyä, tai haluaisin ainakin testata sinne pääsemistä. Armeijassa oleminen on vain vahvistanut tätä ajatusta. Siellä työskentelyyn vaaditaan asepalveluksen suorittamista. Halusin kuitenkin muutenkin armeijaan, Tegelberg kertoo.

Högströmillä on muitakin suunnitelmia. Poliisin työt ja muu turvallisuusala kiinnostavat häntä, mutta samanaikaisesti aiemmat opinnot ja työt media-alalta kiskovat puoleensa.

Henkisen kasvun paikka

Armeija vaikuttaa aina siviilielämään. Se hallitsee arkea pitkään.

Vanhemmat ihmiset kunnioittavat varuspalvelusta suorittavia naisia. Tosin nuoremmat miehet saattavat olla ennakkoluuloisempia esimerkiksi deittaillessa. Jotkut miehet olettavat naisten menevän armeijaan vain kyyläilemään miehiä. Högströmin sanoin naisten varusmiespalvelus on monille miehille “no-go”.

Luulisi olevan helpompiakin tapoja päästä katselemaan miehiä kuin vapaaehtoinen asepalvelus.

Asepalvelusta suorittavien miesten kommentit naispuolisille kollegoille ovat välillä ikäviä. Koska kommentit tulevat miehiltä, katsotaan tätä usein läpi sormien. Myös naisten fysiikkaan ja terveyteen liittyvien asioiden kyseenalaistamista kohdataan. Högström ja Tegelberg ovat huomanneet ikävien kommenttien tulevan lähinnä sellaisilta kollegoilta, jotka itse suoriutuvat huonommin.

Vasemmalla Carolina Högström, oikealla Selma Tegelberg.

Armeijassa kohdataan kuitenkin muitakin haasteita; siellä tajuaa läheisten ihmisten merkityksen. Tegelberg kertoo ikävöivänsä kaksoissiskoaan, joka on valmiusyksikössä. He ovat aina olleet toistensa tuki ja turva, eivätkä ole juuri koskaan olleet pitkiä aikoja erossa.

Tegelberg ei ollut tottunut ennen armeijaa tekemään asioita yksin. Sisko oli ollut aina auttamassa ja tekemässä asioita hänen puolestaan, jos vaikka ahdisti liikaa. Armeijassa on ollut pakko itsenäistyä ja tehdä sellaisiakin asioita, joita ei haluaisi. Se on ollut hyvä asia.

– Kun on tehnyt jotain haastavaa, voi jälkikäteen olla itsestään ylpeä. Samalla huomaa, että se ei ollutkaan niin hankalaa kuin pelkäsi ja pystyn varmasti muihinkin haastaviin asioihin.

Armeija on monelle, jollei jokaiselle, fyysisen ja henkisenkin kasvun paikka.

Högströmillä taas on lomista ristiriitaisia fiiliksiä.

– Olen huomannut, että läheisten ystävien kanssa on tapahtunut tietynlaista erkaantumista. Aluksi ihmiset kyselivät, milloin tulen lomille. Nyt he ovat tottuneet siihen, että olen armeijassa. He ovat löytäneet omia juttujaan. En ole esimerkiksi nähnyt parasta ystävääni pitkään aikaan, vaikka olemme naapureita!

Högström tietää, että hän ja ympärillä olevat ihmiset jatkavat elämäänsä. Yhteydenpitoa ole lopetettu, vaikka kasvotusten nähdään harvemmin. Hänen mielestään se pitää hyväksyä ja siten oppii olemaan itsenäisempi. Hän haluaa ympärilleen ihmisiä, jotka oikeasti osoittavat olevansa ystäviä. Armeija on ottanut kokemuksena koville, mutta myös opettanut paljon.

Palveluksen päätteeksi molemmista varusmiehistä tulee virallisesti sotilasnimikkeeltään sotilaspoliiseja. Heidän tehtäviinsä kuuluu esimerkiksi sotilaskohteiden vartiointi, järjestyksen ylläpito sekä liikenteen valvonta ja ohjaus.

Sotilaspoliisimerkki.

Varusmiehestä Urheilukoulun luutnantiksi

Luutnantti Meri Karjalainen istuu ryhdikkäästi Urheilukoulun tiloissa kädet rennosti ristissä. Hän vastailee kysymyksiin jämäkästi mutta ystävällisesti. Puhe on luontevaa. Hän on kuin syntynyt haastateltavaksi.

Karjalainen haki lukion jälkeen syksyllä 2012 poliisiammattikorkeakouluun. Silloin sotilaspoliisipalveluksesta sai hakemuksessa lisäpisteitä. Sisäänpääsy jäi pisteen päähän, mikä antoi Karjalaiselle sysäyksen lähteä vapaaehtoiseen asepalvelukseen hankkimaan tarvittavat lisäpisteet. Mitä pidempään hän oli armeijassa, sitä vahvemmaksi muotoutui tahto jatkaa sotilasuralla poliisiammattikorkeakoulun sijaan. Karjalainen kotiutui reserviin aliluutnanttina joulukuussa 2014.

Hän ehti olla reservissä kaksi viikkoa ennen kuin palasi Puolustusvoimille sopimussotilaaksi Upinniemeen. Syksyllä 2017 hän haki Maanpuolustuskorkeakouluun Santahaminaan, josta hän kolme vuotta myöhemmin valmistui sotatieteiden kandidaatiksi.

– Tulin valmistumisen jälkeen suoraan Urheilukouluun, ja täällä olen ollut siitä asti”, Karjalainen kertoo hymyillen.

Luutnantti Meri Karjalainen Tiedustelukomppanian edessä.

Liputtamista tasa-arvon puolesta

Karjalainen ei usko, että vapaaehtoinen asepalvelus olisi valttikortti esimerkiksi töiden tai asunnon hakemisessa. Hän myöntää, että varusmiespalvelusta arvostetaan edelleen Suomessa. Oli se sitten mies tai nainen, joka asepalveluksen on suorittanut.

Karjalainen muistuttaa, että naisten pitää hakea asepalvelukseen. Heille ei ole erillisiä kutsuntoja, vaan hakuprosessi ja tiedonhankinta pitää tehdä itse. Lähtökohtaisesti hän uskoo vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuvien naisten suorittavan sen motivoituneena ja innostuksen paloa osoittaen loppuun.

– Vähemmän varmaan ihmiset tuolla ulkopuolella ymmärtävät mitä se tarkoittaa, jos nainen haluaa suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksen ja mitä se vaatii. Itse tiedän prosessin aikanaan käytyäni, ja nostan hattua kaikille vapaaehtoiseen palvelukseen hakeneille ja hakeville, hän toteaa.

Miesten kutsunnat järjestetään kutsunnanalaisen kotikunnassa. Naisten kohdalla tällaista järjestelyä ei ole. Esimerkiksi Uudellamaalla naiset kokoontuvat yhteen valintatilaisuuteen. Miehille tulee kotiin kutsuntakirje, mutta naisten pitää etsiä tietoa vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Naisten tulee itse myös huolehtia ja lähettää tarvittavat todistukset palveluskelpoisuudesta ennen valintoja. Uudenmaan aluetoimisto on mukana pilotoinnissa, jossa yhdistetään kutsunnat ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuus ensimmäistä kertaa syksyllä 2024.

On sanomattakin selvää, että Suomen Puolustusvoimissa on enemmän miehiä kuin naisia. Luutnantti Karjalainen on kuitenkin sitä mieltä, että kaikki ovat sukupuolestaan huolimatta tasa-arvoisia. Naisilta ja miehiltä vaaditaan pitkälti samoja asioita palveluksessa ja sotilasuralla.

Rauhanturvaajista varusmiehiksi

Nurinkurisesti naiset saivat oikeuden lähteä rauhanturvatehtäviin ennen asepalveluksen mahdollisuutta. Vapaaehtoiseen asepalvelukseen naiset pääsivät vasta vuonna 1995. Elisabeth Rehn, Suomen entinen puolustusministeri, luovi tietä naisille asepalvelukseen. Rehn oli Suomen sekä Euroopan ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri.

Päätös naisten kouluttamisesta rauhanturvatehtäviin tehtiin maaliskuussa 1991. Hakemuksia tehtäviin tuli huimat 3514 kappaletta, joista valittiin vain 24. Nämä 24 naista saivat nimekseen “Elisabethin enkelit”. Rehn vieraili naisten luona alueilla, joissa he olivat rauhanturvatehtävissä.

Naiset käsittelivät rauhanturvatehtävissä aseita, vaikkeivat asepalvelusta olleetkaan käyneet. Oma ase saatiin heti alussa, ja aseenkäyttökoulutus oli jatkuvaa. Valvontajoukon komentaja päätti mihin tehtäviin naisia voitiin ottaa. Naisilla oli tärkeä rooli rauhanturvaajina esimerkiksi siinä mielessä, että joillakin kriisialueilla naisen läsnäolo saattoi liennyttää räjähdysherkkää tilannetta.

Vuonna 1992 perustetun Naiset ja sotilaallinen maanpuolustus -toimikunta sai tehtäväkseen selvittää pitäisikö naisille antaa mahdollisuus suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus sekä päästä sotilasammattiin. Toimikunnan puheenjohtajan pestin sai Kaarina Buure-Hägglund. Toimikunnan 15 jäsenestä kahdeksan oli naisia. Toimikunta päätti, että naisille tulisi sallia pääsy vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Tämä herätti paljon yhteiskunnallista keskustelua.

Eduskunta hyväksyi lakiesityksen naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta vuonna 1994. Laki tuli voimaan huhtikuussa 1995. Lakia naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta on ehditty muokata useampaan otteeseen sen voimassaolon aikana.

Tähän mennessä Puolustusvoimat on kouluttanut yli 12 000 naista. Vuonna 2023 vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki 1258 naista.

Miksi helvetissä tulit vapaaehtoisesti armeijaan?

On lauantai-iltapäivä. Ihmisiä kuhisee siellä täällä, muttei vielä ruuhkaksi asti. Myyrmannin Cafe Nuvossa istuskelee ihmisiä keskustelemassa, työskentelemässä ja nauttimassa kahvista.

Högströmin silmät säihkyvät, ja suu kääntyy vähän väliä hymyyn hänen puhuessaan naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Kotiutuminen häämöttää jo aivan oven takana.

Vaikka armeija-aika on etäännyttänyt joitakin Högströmin ystäviä, on side yhden ystävän kanssa vahvistunut.

– Vaikka emme ole nähneet kovin usein, on suhteemme silti vahvistunut. Olen tajunnut, että hän tulee jäämään elämääni. Emme välttämättä viestittele jatkuvasti, mutta hän on esimerkiksi saattanut laittaa Snapchat-tarinaansa kuvan minusta ja tekstin “ikävä tätä”. Se tuntuu hyvältä. On kivaa, että hän ajattelee minua.

Armeijassa harjoitusten ja kaiken muun hälinän keskellä ei aina muista tai ehdi laittaa viestiä, joten läheisten yhteydenottoja ja vaivannäköä arvostetaan.

Armeija opettaa varusmiehille paljon ja se pakottaa kohtaamaan pelottavia tilanteita, joita normaalisti ei edes ajattelisi. Monet siviilielämän tilanteet tuntuvat suorastaan lastenleikiltä. Högströmistä asioiden priorisoiminen ja vastuun ottaminen on nyt helpompaa. Myös syy-seuraussuhteiden hahmottaminen on armeijan kautta terävöitynyt. Högström osaa kuunnella kehoaan paremmin; huono olo lomalla saattaa johtua siitä, ettei ole muistanut juoda vettä. Arkiset asiat, kuten laskujen maksun, hän pyrkii hoitamaan päiväjärjestyksestä heti.

Aika armeijan jälkeen pelottaa. Armeijassa ollaan omassa kuplassa, ja muu maailma jää taka-alalle. Osaako enää elää siviilissä? Myös pelko sodan mahdollisuudesta ja perheen turvallisuudesta huolettavat.

– Tietysti sodan uhka pelottaa. Miehet kysyvät usein miksi helvetissä tulin vapaaehtoisesti armeijaan. No miksi en olisi tullut? Haluan auttaa. Haluan oppia puolustamaan Suomea. Kyllä naisetkin saavat kokea sodanpelkoa, vaikka tulevatkin armeijaan vapaaehtoisesti. Pelkään itseni ja perheeni puolesta.

Historiaosuuden lähteet:

Sinisen baretin alla-podcast (yle)

Rehn avasi armeijan naisille 20 vuotta sitten – Iltalehden juttu

Häiriö! Nainen intissä-kirja, Kaisa-Maria Tölli, 2018

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus, Naiset ja sotilaallinen maanpuolustus-toimikunnan mietintö, 1993

Maanpuolustustahto Suomessa-kirja, Teemu Häkkinen, Miina Kaarkoski ja Jouni Tilli, 2020