Ottelumanipulaatio yhä uhka Suomen jalkapallokentillä

Ottelumanipulaatio on jalkapallolle suurempi uhka kuin doping. Dopingissa tarkoituksena on huijata voitto, kun taas ottelumanipulaatiossa tavoitellaan häviötä. Suomi ei ole manipulaatioiden suhteen poikkeus. Jalkapallon pelaajayhdistys tarttui ongelmaan luomalla Red Button nimisen puhelinapplikaation.

Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan arvion mukaan jokaisesta joukkueesta keskimäärin yhdelle pelaajalle ehdotetaan uran aikana ottelumanipulaatioon osallistumista. Suomestakin löytyy lähihistoriasta tapauksia, joissa seurat ja yksittäiset pelaajat ovat syyllistyneet ottelutapahtumien manipulointiin. Ottelumanipulaatiotapauksia ja -epäilyjä tulee Suomessa ilmi vuosittain muutamia. Julkitulleet tapaukset ovat todennäköisesti vain jäävuoren huippu.

Ottelumanipulaatiolla tarkoitetaan vaikuttamista ottelun lopputulokseen, motiivina vedonlyönti. Jalkapallon pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Markus Juholan mukaan suomalaisessa jalkapallossa uhkakuva on jatkuvasti olemassa ja se perustuu lähtökohtaisesti kolmeen seikkaan.

– Yksi on se, että jalkapallossa palkkataso on edelleen matala. Toinen asia on se, että Suomessa jalkapallosarjat pelataan kesällä, jolloin muualla maailmassa on vähemmän vedonlyöntiaktiviteettia. Kolmas asia on se, että Suomi avoimena yhteiskuntana voidaan nähdä yhtenä vaihtoehtona ottelumanipulaatiolle.

Ottelumanipulaatio on siis edelleen vakava uhka myös suomalaisessa jalkapallossa, mutta Juholan mukaan asiat ovat kuitenkin edenneet oikeaan suuntaan. Yksi merkittävä asia on Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) reagointi tilanteeseen.

– Olisi aika rohkeaa sanoa ottelumanipulaation olevan Suomessa kontrollissa. Tietysti monta hyvää asiaa on tapahtunut, joista ehkä merkittävin asia on se, että SUEK on ottanut asiassa vahvan roolin. On siis olemassa struktuuri, miten asiaa hoidetaan Suomessa. Pitkälle on tultu, mutta emme voi ajatella sen olevan kontrollissa. Jos asiassa löystytään niin todennäköisesti se tulisi nopeasti taas pinnalle. Tilannetta voisi verrata koronakuriin eli se täytyy ottaa nyt vaan huomioon, Juhola kuvailee.

Puhelinsovelluksella ottelumanipulaatiota vastaan

Vuosina 2005–07 Suomessa ilmi tulleet ensimmäiset ottelumanipulaatiotapaukset herättivät pelaajayhdistyksen toimimaan ja erilaisia ratkaisuja ryhdyttiin kehittämään. Vuonna 2010 avuksi otettiin moderni teknologia ja pelaajayhdistyksen kehitystyön tuloksena syntyi Red Button -järjestelmä. Mobiilisovelluksen avulla jalkapalloilija pystyy anonyymisti ilmoittamaan epäilyttävästä toiminnasta, jolla on ilmaistu pyyntö tai tiedustelu ottelutuloksen ennakkoon järjestämisestä tai ottelutapahtumista sopimiseen.

Yksi Red Buttonin kehittäjien keskeisimmistä tavoitteista oli madaltaa ilmoituskynnystä. Jo historiasta löytyy Juholan mukaan tapauksia, jossa pelaajat ovat aistineet pukukopissa jotain erikoista ja halukkuutta olisi ollut ilmoittaa asiasta johonkin. Väline ja raportointityökalu ovat kuitenkin loistaneet poissaolollaan.

– Halusimme tehdä riittävän luotettavan sovelluksen, jossa tärkein elementti on suljettu järjestelmä. Se tarkoittaa, että sovelluksen pystyy lataamaan vain yksilöllisellä sattumanvaraisella koodilla, jonka jaamme pelaajille suoraan, Markus Juhola kertoo.

Alusta asti tukea sovelluksen kehittämiseen tuli niin kansainväliseltä kattojärjestöltä, kuin opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Sovelluksen kautta tulleet ilmoitukset vastaanottaa ja käsittelee SUEK, joka vastaa ottelumanipulaation kitkemisestä suomalaisessa urheilussa. Vuosittain sovelluksen kautta tulevia ilmoitusmääriä Juhola ei lähde spekuloimaan, mutta korostaa jokaisen ilmoituksen tärkeyttä taistelussa ottelumanipulaatiota vastaan.

– Jokainen sovelluksen kautta tullut ilmoitus on aivan järkyttävän arvokas, koska se tulee nimenomaan pukukopista tai pelaajalta itseltään. Ja raportin kannalta tärkein asia on se prosessi, miten ilmoituksia lähdetään käymään läpi ja millä tavalla niitä käsitellään. Se on järjestelmän isoin kehitysaskel, Juhola painottaa.