Kaikkeen valmis palomies
Suomenlinnan pelastusasemalla on paloauto, pieni ambulanssi, vene ja kaksi palomiestä työvuorossa kesäkaudella. Talvisin asema miehitetään pääasiassa Erottajan paloasemalta.
Ylipalomies Tony Mäkinen on työskennellyt Suomenlinnan pelastusasemalla 33 vuotta.
– Täällä palomiehellä täytyy olla merenkulun tutkinto, yleensä kotimaanliikenteen laivuri. Olin ennestään aina veneillyt ja tämä oli luonnollinen jatkumo sille.
Mäkisen mukaan saaren asukkaat ovat omatoimisia ja eivät pienestä haavasta hätkähdä. Suurin osa työkeikoista liittyy turisteihin.
Etenkin hellepäivinä ihmiset eivät muista juoda tarpeeksi, ja palomiehet kutsutaan auttamaan. Lisäksi koko saarella kiellettyjä avotulia saa sammutella. Tyypillistä on myös nilkkojen nyrjähtäminen, etenkin muureilla.
– Joskus on sattunut myös kuolematapauksia ihmisten pudottua, kertoo Mäkinen.
Suomenlinnan palomiehet hoitavat myös Helsingin saariston tapaturmat ja esimerkiksi öljyntorjunnan.
Teksti ja kuva: Linda Hyttinen
Tänä vuonna kausi Suomenlinnan pelastusasemalla alkoi ennen vappua.
Vanhojen lelujen vaalija
Lelumuseon omistaja Petra Tandefelt suhtautuu kotisaareensa Suomenlinnaan intohimoisesti.
– Olen syntyperäinen saarelainen, ja se on kuin minun omani, hän sanoo.
Tandefeltien suku on asunut saarella aina linnoituksen rakennusajoista, 1700-luvun puolivälistä lähtien.
Petran vanhemmat asuivat Suomenlinnassa aluksi vuokralla, kunnes 1970-luvulla he ostivat heikkoon kuntoon päässeen puuhuvilan. Sen oli rakennuttanut 1900-luvun alussa venäläinen kapteeni Vasiljev. Tandefeltien tekemien mittavien peruskorjausten myötä rakennuksesta tuli perheen koti.
Museotoiminta käynnistyi huvilan alakerrassa vuonna 1985, kun Petran äiti, keramiikkataiteilija Piippa Tandefelt, asetti näytteille keräämänsä lelukokoelman. Petra on luotsannut yritystä vuodesta 2003 lähtien ja vastaa nyt sen esineistöstä. Hän asuu perheineen rakennuksen ylimmissä kerroksissa.
Lelumuseossa käy vuosittain noin 30 000 vierasta. Kokoelman vanhimmat esineet ovat peräisin 1800-luvulta.
– Meillä on myös museokauppa, mutta olen niin kulutuskriittinen, että minun vaikea löytää sopivia tuotteita. En halua tehdä siitä lelukauppaa, vaan suosin vanhojen lelutehtaiden artikkeleita, Tandefelt sanoo.
Elämä saarella vaikuttaa idylliseltä, mutta ei ole aina helppoa.
– Täällä asuessa on alisteinen paikan historialle ja olosuhteille. Talvisin lauttavuorojen harvetessa pienenkin asian hoitaminen mantereella vie helposti kolme tuntia, Tandefelt kertoo.
Teksti ja kuva: Anne Virtanen
Lelumuseon omistaja Petra Tandefelt jatkaa äitinsä jalanjäljissä.
Matkaopas uudessa kohteessa
Matkaoppaana työskentelevä Paco Torres tuli vapaa-ajallaan tutustumaan Suomenlinnaan.
Piperinpuisto sai alkunsa 1700-luvun loppupuolella, kun alueen vallihaudan ja muurin rakennustyöt jätettiin kesken ja paikkaa käytettiin istutusalueena.
Nimensä puisto sai Suomen itsenäistymisen aikoihin. Komendantti Petter Bernhard Piper johti Viaporin rakentamista 1700-luvun lopulla.
Nykyisin puisto on suosittua piknik-aluetta ja sen kahvilan terassilta voi ihastella merinäköalaa.
Teksti ja kuva: Juha Kyyrö
– Lausutaanko se ”piipper” vai ”paiper”, Paco Torres pohtii.
Koti kahvilassa
Suomenlinnassa asutaan pääasiassa hoitokunnan hallinnoimissa vuokra-asunnoissa. Henna Väänäsen perheellä kävi hyvä tuuri, kun he saivat hankittua kodin saaresta aivan keskeiseltä paikalta.
Rakennuksen etuosassa on Väänäsen kahvila Cafe Silo ja takaosassa on perheen koti. Aamulla kodin keittiössä syntyy kahvilaan korvapuustit ja muut herkulliset leivoinnaiset. Kahvila on auki vuoden ympäri.
Lapset käyvät koulua saaressa yläasteelle saakka. Saarella voi harrastaa myös pianon soittoa ja partiotoimintaa. Useisiin harrastuksiin lapset kuitenkin kuljetetaan lautalla.
Teksti ja kuva: Pirjo Westerholm
Henna Väänäsen kahvilassa käy asiakkaita ympäri vuoden.
Puutarhuri ylläpitää perinteitä
Maisemanhoidon kausityöntekijä Akseli Savolainen upottaa sormensa multaan ja viskaa tunkeilijan saaviin. Rikkaruohoilla ei ole asiaa maailmanperintökohteen puutarhaan.
Suomenlinnan kasvillisuudesta on aina pidetty huolta. Ruotsalaiset toivat 1800-luvulla saarelle syreeneitä Ranskasta asti. Venäläiset puolestaan kohensivat ruotsalaisten perustamaa Piperin puistoa kuviollisin kukkaistutuksin.
Puutarhuri Akseli Savolainen suosii viileää ja sateista säätä, joka on kasveille hyväksi.
Savolaisen tehtävänä ei ole luoda uutta, vaan ylläpitää vanhaa. Tavoitteena on säilyttää Suomenlinnan autenttisuus ja historialliset kerrostumat. Istutukset ja komeat puistokäytävät ovat osa kulttuuriperintöä.
Maisemanhoito on osittain turvallisuustyötä.
– Pyrimme esimerkiksi estämään pääsyn vaarallisille paikoille. Toisaalta Suomenlinnassa on paljon löyhemmät turvallisuusmääräykset kuin maissa. Emmehän me voisi aidata kaikkia muureja, joista on korkea pudotus, Savolainen sanoo.
Kesäisin puskista löytyy väsyneitä kodittomia nukkumassa.
– Kyllä me ymmärrämme, että täällä on mukavampi nukkua, kuin jossain kaupunkikeskustassa, Savolainen sanoo.
Kävijämäärät ovat kesäisin suuria ja töitä piisaa. Kesätyöntekijät auttavat erityisesti jätehuollon pitämisessä kunnossa. Roskat pistävät silmään enemmän kuin se, onko rikkaruohot kitketty.
Teksti ja kuva: Eija Wallenius