Proteiini- ja palautusjuomista ei ole hyötyä vähän liikkuvalle, tavalliseen ruokavalioon verrattuna, sanoo ravitsemusterapeutti Jan Verho. Proteiini- ja palautusjuomat ovat kymmenen vuoden aikana vallanneet alaa kauppojen hyllyiltä.
Tuotteisiin liittyy vahvasti mielikuva, että ne tehostavat kuntoilun vaikutuksia ja auttavat palautumaan treenistä.
–Rankka kestävyysharjoittelu ja tavoitteellinen lihasten kasvatus voi lisätä proteiinin tarvetta ja proteiinin saantia voi täydentää näillä tuotteilla, Jan Verho toteaa.
Lisäproteiinista ei ole hyötyjä, jos proteiinia saa jo ravinnosta tarpeeksi, hän lisää.
Lihaksissa tapahtuu jatkuvasti lihasproteiinien hajoamista ja rakentumista. Ravinnosta saadut ravintoaineet ja proteiini toimivat rakennusaineina lihaksen rakentumiselle. Proteiinin lisäksi liikunta aktivoi rakennusprosessia, kun taas liikkumattomuus vähentää sitä.
–Esimerkiksi kipsissä pitkään olleen jalan lihakset ovat kutistuneet silminnähden, koska liikkumattomuuden takia proteiinin hajoaminen on ollut aktiivisempaa kuin rakentuminen, Verho kertoo.
–Palautus- ja proteiinijuomien oletettu teho perustuu tähän prosessiin ja juuri treenin jälkeen proteiinin rakentava vaikutus lihaksessa on suurimmillaan.
Trendikäs tuotekategoria valtaa alaa kauppojen hyllyiltä
Iso Omenan K-Citymarket kauppias Toni Pokelan mukaan kyseiset proteiini- ja palautusjuomatuotteet ja koko urheilu- ja hyvinvointielintarvikkeiden tuoteryhmä on tällä hetkellä erityisen trendikäs.
Isoimpien elintarvikekauppaketjujen K- ja S-ryhmien verkkosivujen mukaan tuotevalikoimissa on sekä omia proteiini- ja palautusjuomabrändejä että runsaasti muiden brändien tuotteita. Lidlillä taas on keskitytty omaan tuotemerkkiin. Myös esimerkiksi Valio on tuonut markkinoille viime vuosina useita omia proteiini- ja palautusjuomatuotteita.
–Koska koko tuotekategoria on kasvanut, se on luontaisesti saanut lisää hyllytilaa myymälöissä, Pokela kertoo.