Suomalaisten suosikkimusiikki on suomenkielistä

Kotimaiset artistit Pyhimyksen ja Antti Tuiskun johdolla hallitsevat Suomen listakärkeä. Rajojen ulkopuolelle luodaan Alman kaltaisia menestystarinoita kotimaisten markkinoiden ohi.

Suomessa kotimaisten artistien suosio on poikkeuksellisen suurta. Muissa maissa suuret kansainväliset tähdet, kuten Miley Cyrus, ohittavat hittilistoilla kotimaiset artistit. Suomessa top kymmenen -listalla komeilee seitsemän kotimaista tähteä.

– Ulkomailla ihmetellään kotimaisen musiikin suosiota Suomessa, kertoo laulaja-lauluntekijä Timo Kiiskinen.

Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinnon saanut Kiiskinen on sanoittanut ja säveltänyt hittejä useille suomalaisille huippuartisteille, kuten Lauri Tähkälle ja Samuli Edelmannille.

Yksi Kiiskisen tunnetuimmista teksteistä on Tähkälle kirjoitettu Palavaa vettä. Se on Teoston ja Musiikkituottajat IFPI Finlandin teettämän tutkimuksen mukaan yksi suomalaisten suosikkisanoituksista. Kiiskisen mukaan suomalaisen musiikin suosio liittyykin vahvasti kieleen ja kulttuuriin.

– Meillä suomalaisilla on hirveän vahva yhteys tähän maahan, luontoon ja kieleen. Olemme niin vahvasti ainoita tämän kielen kanssa, se on geenistöömme sidottu, Kiiskinen sanoo.

Menestys ei silti ole pelkästään kielestä kiinni. Suomesta löytyy huikeita kansainvälisiä menestystarinoita, kuten Nightwish ja HIM. Sekä tietysti Alma.

– Sitten tulee esimerkiksi Alma, joka korjaa koko potin ja tekee biisejä Miley Curykselle, englanninkielellä, Kiiskinen toteaa.

Alma onkin yksi harvoja englanniksi levyttäviä suomalaisia artisteja, joka niittää menestystä sekä meillä että muualla. Hän ei kuitenkaan ole ainoa.

Suomesta nousee maailmanluokan artisteja

Artistien unelma maailmanlaajuisesta urasta ei ole karannut kauas. Kansainväliset menestyjät tosin voivat mennä suomalaiselta yleisöltä kuin varkain ohi. Tämä johtuu levy-yhtiöiden ja markkinoiden toiminnan muutoksesta.

– Levy-yhtiöt suuntaavat nykyään kansainvälisten artistien kanssa suoraan ulkomaan markkinoille, kertoo rap-artisti Juuso Ruohonen.

Artistinimellä View tunnettu Ruohonen on yksi uusista musiikin vientivalteista. Tummanpuhuvasta rap-soundistaan tunnettu Ruohonen oppi englannin kielen jo varhain.

Kun Ruohonen oli 9-vuotias, lapsuudenkodin naapurustoon Porissa ilmaantui laaja afgaanimaahanmuuttajayhteisö. Uusien naapureiden kanssa yhteinen kieli oli englanti, joten musiikin tekeminen englanniksi oli luonnollinen valinta.

– Olisi varmaan helpompi tehdä musiikkia suomeksi, se olisi samastuttavampaa, Ruohonen pohtii.

Äidinkieli tekee kotimaiseen musiikkiin samastumisen helpoksi. Englanninkielessä ymmärryksen puute voi vaikeuttaa samastumisen kokemusta. Ruohosen mielestä tässä voi olla myös yksi syy englanninkielisen musiikin suosion laskuun Suomessa.

– Tiedän monia, jotka eivät ymmärrä sanoituksiani, Ruohonen toteaa.

Ulkomailla samastumispinta on löytynyt. View’n syyskuussa julkaistu uusi single päätyi saman tien Iso-Britannian listoille saakka. Suomessa Spotifyn Suomiräpin järkäleet -listalla J.Gotti on ainoa englanninkielinen single.